perjantai 26. huhtikuuta 2013

Hukka hukassa raunioilla.

Siis aivan totaalisen hukassa. :D Kieltämättä minulla oli odotukseni, kun ollaan kerran aikaisemmin oltu raunioilla jolloin meni todella hienosti ilmaisua myöten. 

No, ensinnäkin emäntää jännitti jo monta monta tuntia ennen treenejä. Tälläistä jännitystä oli aikoinaan ennen ratsastustunteja. Ehkä tämä tästä helpottuu kun treenikertoja tulee enemmän. 

Piilojen oli tarkoitus olla helppoja, mutta olivat sitten kuitenkin kaikki liian vaikeita. Jo ensimmäisen ukon aikana Hukalta selvästi laski itsetunto ja se kuuluisa halu tehdä töitä, mikä sillä yleensä on. Rauniorata oli Hukalle uusi paikka ja selvästi liian jännittävä, ihmeellinen ja mielenkiintoinen. Se oli selvästi epävarma alustasta ja ympäristöstä. Hukka on normaalisti ukon löytäessään aivan hipihipijeejeebileet, mutta tällä kertaa se oli lähdössä maalimiehen luota heti pois. Tuulikin pyöri ihan kiitettävästi. Siitä tuli enemmänkin haahuileva tutkimusmatkailu. Lapuan raunioillahan me kävimme ensin koirakko kerrallaan kävelemässä raunioilla ennen kuin otettiin pistoja. Lopuksi otimme yhden pakenevan ukon josta suora palkkaus ja leikkiä jotta saatiin taas hyvä mieli koiralle. 

Lopuksi kävimme vielä läpi, että mitä tehtiin minkäkin koiran kanssa. Yhteistuumin olimme sitä mieltä, että kasat olivat selvästi liian jännittäviä ja että kannattaa tulla raunioille ihan vain kiipeilemään ja ihmettelemään herkkujen kera. Kuulemma ensi kerralla ei välttämättä kannattaisi ottaa ilmaisua, tosin olen itse tuosta hieman eri mieltä. Ensi kerralla on tiedossa metsähakua ja Hukan kaikki treenit nyt rakennusetsintää, tätä rauniota ja Lapuaa lukuunottamatta metsässä, jossa kaikki on toiminut aina hienosti. Hukka kuitenkin osaa ilmaista, se tekee sen hyvin, se ei ole sille hankalaa tai väkinäistä, se tietää että se kuuluu asiaan ja että ukkoja kannattaa etsiä. Katsotaan sitten ensi kerralla, mitä lähdetään tekemään.






Dippadappaduii tässä hengaillaan.



Ukko pakenee!!!




Kuono pystyyn ja kohti uusia seikkailuja!


perjantai 19. huhtikuuta 2013

Ekat torstai-treenit!

Tätä on odotettu. Ensimmäiset ihan oikeat ja ohjatut ryhmätreenit! Mutta hetkonen. Rakennusetsintää? Mitähän siitäkin tulee. Jännää ainakin, koska edellisestä treenikerrasta on puoli vuotta ja kekara ei ole koskaan ollut rakennuksella.

Uutena henkilönä ryhmässä, jossa kaikki muut tuntevat toisensa, oli vähän jännittävää. Aluksi esittelimme toisemme pikaisesti. Keitä olemme, mitä koiria meillä on.

Ja jos sitten varsinaiseen asiaan! Itse pörräsin maalimiehenä kahdelle aussielle, tervulle, göötille ja saksanpaimenkoiraveteraanille. Erityisesti karmivan kylpyhuoneen kylpyammeessa. Ryhmässä olevat koirat ovat huomattavasti kokeneempia kuin me, haukkusarjat oli 10-15 haukkua.


Sitten oli meidän vuoro! Koska edellisestä treenikerrasta oli tosiaankin se puoli vuotta ja paikka aivan uusi, ajattelimme aloittaa helpoilla. Kun otin Hukan autosta, se selvästi tiesi mistä on kyse. Nenä kohti taivasta. Pihalla otettiin kaksi "tuulesta temmattua", eli koira ottaa itse hajun ilmasta ja lähtee maalimiehelle, ilman erikseen lähettämistä. Ensimmäisen ukon jälkeen kunniakierros parkkipaikalla ja seuraavan ukon luokse. Maalimies löytyi hyvin yli-innokkaan picardin toimesta ja ilmaisutkin tulivat hienosti. 
Sisällä oli toisessa kerroksessa kaksi ukkoa helpoissa piiloissa. Hukka lähti rohkeasti etsimään ja molemmat maalimiehet löytyivät iloisesti. Toinen maalimiehistä sanoi, että ilmaisu oli tulossa, mutta jäi sitten jonnekin matkalle. Todettiin sitten yhdessä, että johtunee siitä, ettei ole ollut töissä sisällä, ja/tai siitä että kotona sisällä haukkuminen ei ole sallittua.
Treeneistä jäi todella hyvä mieli, erityisesti kommentit "Tää oli erittäin positiivinen yllätys!" ja "Se selvästi rakastaa tätä hommaa." jäivät lämmittämään mieltä. 
Ensi viikolla palaan taas asiaan, silloin treenit ovat raunioradalla Korsossa. Ehkä otan kameran mukaan ja videoin jokusen pätkän. 

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kuvapläjäys

Herra Karismaattinen

Eikä se ole enää niin hajavarpainen kuin viime kesänä! Vaikka kapea vielä onkin.


Ennen tätä tilannetta tuumasimme ystäväni kanssa, että nyt kun ne hyppäisivät yhtä aikaa tuon kaatuneen puun yli... Ja nehän hyppäsivät! :D
Satuponi ravaa auringonlaskuun!
16.2. oli ensimmäinen kerta kun kävimme Hyvinkään koirauimalassa. Tämän jälkeen olemme käyneet sielä kerran viikossa. Huippu mukava liikuntamuoto, hellävarainen ja tehokas. Jospa tuo rinta lähtisi vähän leviämään tuosta!

Tein unelmastani totta. Myin papalta perityn vanhan Fordin, neuvottelin itselleni lainan ja kävin ostamassa Tampereelta Toyota Yaris Verson vuosimallia -03, dieselroottorilla varustetun pikkupakun. Veräjäsysteemiä tuohon valmistetaan parhaillaan. Ja huomatkaa päheä tarra, jonka tilasin Rauhanranta.comista.
Hukkakin haluaisi ajaa...
Niin kovin charmantti. <3

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Mainoskatko

Kaikki kykenevät käyvät tykkäämässä Hukan barffi-kokemuskirjoitusjutusta Muschin sivuilla! Tekstin lopussa on Facebookin like-nappula, klik klik vaan! > Klik <
Ps. Huomenna kuvasaastetta tiedossa!