Long time no see, long time no abc.

Pitkästä aikaa taas. Hyvä tovi on kyllä edellisestä päivityksestä ehtinyt vierähtää. Pian on joulukuu, eikä lunta näy missään! Nyt kyllä rupeisi jo riittämään jokapäiväinen tassujen peseminen ja kuivaaminen. Edelleen sitä lunta odotellessa. Tänä aamuna oli kyllä poikkeuksellisen mukava sää. Pakkasta ja hieman aurinkoa, ihana kirpakka aamu.

Eilen postissa saapui oma aikainen joululahjani. Canon EOS 1100D. Juu tiedän, kovasti kameraa lytätään ja leluksi haukutaan mutta itse olen muutamien kuvauskertojen jälkeen ollut hyvinkin tyytyväinen. Lisäksi Leican omistaja Mira lupasi myydä itselleen turhaksi jääneen objektiivin. Kuten arvata saattaa olenkin leikkinyt uudella kamerallani melkoisen ahkerasti, mallina luonnollisesti Hukka.

Ollaan me tämän hiljaiselon aikana jotain saatu aikaiseksikin. Sunnuntaina oltiin Sipoossa mätsäreissä. Ilma ei ollut kovin suotuisa, mutta onneksi mätsäri järjestettiinkin maneesissa. Odotin jotain paljon kaaoottisempaa, etenkin kun Hukka ei millään meinannut pysyä housuissaan ilmoittautumisen aikana, eikä myöskään odotellessa. Jokaisen luokse olisi ollut aivan pakko päästä. Kehässä kuitenkin Hukka oli todella hienosti! Nakit olivat pettämättömiä ja Hukka esiintyi todella hienosti. Meidän parina oli bordercollie Laku, jonka omistajan kyydillä pääsimme paikan päälle. Tuloksena oli punainen nauha. Punaisten kehässä ei enää jatkoon päästy. Punaisten kehän aikana kehän reunalta kuulin jonkun porukan ihmettelevän "Miten tuon näköinen koira on voinut saada punaisen! Kattokaa nyt sitä.". 

Viime perjantaina otimme ensimmäisen verijäljen. Se oli kyllä melko mielenkiintoinen kokemus. Hukka löysi jäljen aloituspisteen, haisteli ja mussutti veristä hiekkaa hetken. Sitten se lähti erittäin päättäväisesti jäljen loppupäähän. Täysin jäljen vierestä, nenä ei edes käynyt maassa. Löydettyään jäljen loppupäähän Hukka söi palkkana olleet lihapullat, mutusteli taas hiekkaa ja lähti ajamaan takajälkeä. Äidilleni kerrottuani meidän ensimmäisestä verijäljestä hän tokaisi, että "Siinä on jälkikoira!". Pitää antaa ensi kerralla jäljen vanhettua enemmän, vaikkapa puolesta tunnisa 45 minuuttiin. Ensimmäisellä kerralla jälki vanhettui noin vartin verran.

Tottiksessa olemme korjailleet hieman seuruun paikkaa. Hukalla on taipumusta seurata hieman kaukana ja edessä. Lihapullat ja naksutin ovatkin jo tuottaneet tulosta. :) Lisäksi ollaan pidetty tavallista enemmän luoksetuloharjoituksia, Hukalla kun ei aina tunnu niitä korvia olevan tositilanteen tullen.

Ajattelin ilmoittaa Hukan tammikuussa Lohjalla järjestettävään pentunäyttelyyn, mikäli työttömän kukkaro antaa myöten. Tai avomiehen kukkaro. ;)

Kuulumisia, pitkästä aikaa!

Vähän on tämä blogin kirjoittaminen nyt jäänyt vähemmällä viimeisen kuukauden aikana. Hengissä täällä kuitenkin ollaan, ja kasvettu aivan tajuttomasti!

Viime torstaina Hukka täytti 16 viikkoa jolloin käytiin eläinlääkärissä rokotuksissa. Kehuttiin oikein reippaaksi ja hyväkuntoiseksi pojaksi. Muutama viikko aikaisemmin käytiin taas tervehtimässä Leica-veljeä Pirkkalassa. :) Pojilla oli mahdottoman hauskaa, tosin taisin olla itse enemmän innoissani reissusta kuin Hukka. Olihan meillä hauskaa kera koirien, roskaruuan ja sipsien. Ne kuuluisat sipsi-picardibileet.

Meillä oli tarkoitus lähteä mukaan 12-13.11. järjestettävään pentunäyttelyyn Helsinkiin, mutta hoksattuani ykkösryhmän olevan sunnuntaina 13. päivä, joka sattuu olemaan isänpäivä. Isänpäivät on melkoisen mahdottomia saada vapaaksi töistä. :/ Ehkäpä suuntaamme sitten ensi kevään näyttelyihin. :)

Muutamina aamuina (aamuvirkkuja kun olemme) ollaan tottisteltu läheisellä hiekkakentällä ja on mennyt todella hienosti! Välillä tuntuu siltä, että mahtaako Hukka olla picardi ollenkaan. Se on tavattoman ahne, ja seisoo ruuan vuoksi vaikka päällään, se on aina enemmän tai vähemmän yhteistyöhaluinen ja välillä jopa tuntuu siltä, että sillä on jonkin verran miellyttämishalua. Ruokamoottori on toiminu takuuvarmasti, toivottavasti saadaan tästä pidettyä kiinni. Hakua otettiin tänään ensimmäistä kertaa. Hukan "kummitäti", eli hyvin hyvin pitkäaikainen ystäväni Pia herkkujen kanssa piiloon ja Pikku-Hukka perään "ukko"-taikasanan saattelemana. Äitini on lupautunut meidän koulutusohjaajaksi haun ja jäljen kanssa, odotan innolla minkälaisia treenihetkiä on tulossa. 


Sisäsiisteyskin on ollut jo useamman viikon hienosti kondiksessa. Silloin tällöin yksinollessaan on sattunut pissavahinko, muuten uskaltaisin väittää, että tämä on kohta sisäsiisti. Huh. Tosin eteisen kammottava hirvittävä koripöytä on saanut kyytiä. Hyvä poika, tuhoa se pois silmistäni. ;)

Höristreffit

Eilen Hukan veli Leica (Lieskakintun Rytmihäiriö) kävi kylässä omistajiensa Miran ja Jonnan kanssa. Pojilla oli mahdottoman hauskaa, niin kuin myös omistajilla. Koirat riehuivat niin metsässä kuin myös sisätiloissa, söivät käpyjä ja mutaa sekä kitkivät kasveja. Kävimme myös autolla pyörähtämässä keskustassa koirat takakontissa. Leica oli jo tottunut autossa matkustaja kun Hukka taas on matkustanut vasta muutaman kerran ja piti myös sen mukaista meteliä.

Eilen oli Hukan matokuurin viimeinen päivä ja tulihan niitä suolikaisiakin nähtyä. Keskiviikkona mennäänkin jo ensimmäisiin rokotuksiin. Näin ne lapset vaan kasvaa... 

Nyt antaa eilisen kuvasadon puhua puolestaan. Kuvat on ottanut Leican omistaja Mira Kuhlman. :)

Catch me if you can!

Digga tunnah!

Kumpi on kumpi?

Ei tullut päättömästä picardista maitua...

Niskalenkki!

Leica suklaasilmä

Uinahtaa...

Blink!

Veljekset uinumassa. ♥

Läjä

City picardi!

Hukka täytti tänään 10 viikkoa, ja sen kunniaksi kävimme bussilla kaupungissa pällistelemässä. Ensimmäinen bussimatka sujui hieman levottomasti, Hukka pyöri ja hyöri bussissa sekä piipitti "piip piip pelottava bussi!". Itse yritin huokailla ja haukotella, jotta Hukkakin rauhottuisi. Vartin bussimatkan jälkeen olimme keskustassa, josta jatkoimme matkaa Runebergin puistoon, tutummin Runkkupuistoon. Kävimme myös Faunataressa ihmettelemässä, sekä eläinlääkärissä vaa'alla. Hukalla plakkarissa 7,8 kg. :)

Näimme paljon ihmisiä sekä koiriakin. Englanninbulldog oli pelottava, siitä ei päästy mihinkään. Sen sijaan bichon frisé oli aivan valloittava, sen kanssa olisi voinut painia enemmänkin. Monenlaisia ihmisiäkin moikkasimme. Niin mukavia ihmisiä kuin puistojuoppojakin. Tosin juoppoja emme tarkoituksella morjestaneet. Kai Hukan ulkonäkö vetää niitäkin puoleensa. :D Päivän sanotuin lause taisi olla "Voi kuinka ihana, ja mitkä korvat!".

City picardi coolina bussipysäkillä.

 Pari päivää sitten kävimme äitini luona. Hukka sai painia vuotiaan slovakiancuvac Tuhkiksen kanssa (Stubbenin Tuhkimo) ja ne tulivatkin loistavasti toimeen keskenään! Nani taas pysyi suosiolla kauempana nyrpistellen nenäänsä. Nani näytti valtavalta, en ole varmaan ikinä nähnyt sitä niin tajuttomassa karvassa!

Sitten vielä pieni kuvasarja kanervalapsesta. :)

Kamera?

Sinisilmäpicardi. Saa nähdä tummeneeko vielä.