Kaiken maailman juttuja.

Täällä taas pitkän tauon jälkeen. Nyt sitten riittääkin kirjoitettavaa!

 

Hukka täytti 2 vuotta 9.6.13!

Hukan kanssa peko-treenit ovat jatkuneet vanhaan tuttuun malliin kerran viikossa. Kaikki menee todella hyvin siihen asti, kunnes täytyisi irrota ilman apuja. Apuina tuuli, ääni ja näyttäytyminen ovat toimivia, mutta jos minkäänlaista apua ei ole saatavilla, Hukka ei lähde. Lähetys menee suunnilleen näin: lähetän koiran jolloin se 1) lähtee hengailemaan jonnekin aivan muualle 2) lähtee pari askelta eteen päin ja jää siihen palloilemaan tai 3) jää siihen paikkaan seisomaan ja pällistelemään ympärillensä. Tämän takia olen miettinyt, että onko sillä otettu sittenkin liian vaikeita treenejä. Itsevarmuutta se selvästi tarvitsee lisää, mutta vähän on ohjaajalla sellainen tunne, että pitäisi ottaa muutama askel taakse päin. Nyt treenit ovat heinäkuun ajan tauolla ja minä kesälomalla, joten voisimme silloin tällöin käydä päivisin ottamassa tuuliukkoja, päivisin kun tuuli tuppaa kulkemaan paremmin. Toivottavasti löytyy jonkinlainen ratkaisu. Kieltämättä harmittaa, jos kuvitellaan tilanne jossa Hukasta ei koskaan pelastuskoiraa tulisikaan. Sillä kun on muuten kaikki eväät lajia varten.

Mr. So Freakin' Handsome.

Kesäkuun puolessa välissä kävimme kasvattajan järjestämällä pentuetapaamisella! Ohjelmassa oli piksujen kanssa hengailua sekä pelto- ja metsäjälkeä, sekä hakua halukkaille. Lähdimme toverini Kiian kanssa köröttelemään Seinäjokea kohti. Matka oli pitkä mutta sitäkin nautinnollisempi, kyllä silmä lepää aakeissa laakeissa maisemissa, punaisissa pohjalaistaloissa ja seiväsaidoissa. Minun unelmani. 

Hukkanen jäljellä.

"Vitsit mä olin hyvä!!"

Leicasta tässä ei ole mitään järkeä. No onhan se ihan tyhmää kun jäljen tekijä  seisoo ihan lähettyvillä! Ei se missään Hukassa ollut!

    

Prinsessa ja Puhti

Saavuimme kasvattajalle Nurmoon puoliltapäivin jolloin piksuhengattiin pihalla. Tämän jälkeen lähdimme tallaamaan jälkeä. Jälki on minulle ehkä vähän tylsä laji siinä mielessä, että ensin tallataan puoli tuntia ja koira ajaa sen viidessä minuutissa. Verijäljen yhteydessä on tullut vähän tallottua ja joskus aikaisemminkin, mutta Hukalle en ole koskaan peltojälkeä tehnyt. Olisin tehnyt jäljestä pidemmänkin, mutta namit loppuivat kesken (namijälki nääs aloittelijalle). Hukan kanssa matkalla jäljelle se meni koko ajan nenä ilmassa. Ilmavainukoira siis selvästi. Ensimmäiset metrit menivät luonnollisesti höseltäessä, mutta sitten Hukka tajusi jutun juonen. Nameista noin 90% jäivät jäljelle mutta se nyt ei varsinaisesti ollutkaan tärkeää. Hienosti loppuun asti. 

Metsäjälkeä teki sisaruksista Petteri ja Puhti sekä emä Rica. Hukan lisäksi Leica ja Puhti kokeilivat hakua, Hukan lisäksi Leica osoitti olevansa pätevä hakuilijan alku. Loppu päivä meni piksujen kanssa seurustellessa. Yöksi menimme Petterin omistajan Jennin luokse ja seuraavana päivänä kohti kotia. Kotimatka tuntui kyllä tuskallisen pitkältä ja puuduttavalta, satoi ja festarikansaa oli runsaasti liikkeellä.

Sitten. Saanko esitellä, uuden perheenjäsenemme: Bentley!

Bentley on 2-vuotias, Hukkaa kaksi kuukautta vanhempi kodinvaihtaja. Kuten helmikuussa kirjoitin, borzoi on ollut haaveeni hyvin hyvin pitkään. Näin ilmoituksen perheolosuhteiden vuoksi  kotia etsivästä venakosta Facebookissa ja jäin ihastelemaan sitä. Ei mennyt kuin kymmenen minuuttia kun äitini linkitti saman ilmoituksen jolloin ajattelin, että hitto, miksei! Aikuinen (toivottavasti) järkevä koira. Ei kusipaskarallia, ei teini-iän perseilyjä. Sopivasti erilaiset luonteet etten usko että mitään suurempia kärhämiäkään tulee olemaan. Kävimme katsomassa "Benttiä" 2.7. ja otimme sen muutaman päivän koeajalle. Mutta ei mennyt kauaa kun ilmoitin, että kyllä tämä puikkonokka tänne jää. Pojat tulevat juttuun aivan loistavasti. Bentleyn täytyy vielä tottua siihen, että sillä on kaverina vähän äänekkäämpi tapaus. Eilen kävin pitkän lenkin päätteeksi juoksuttamassa pojat koirapuistossa ja huomasin Hukan jo hieman tajuavan, että kuinka tämmöisen ullakkohauvan kanssa leikitään. Juostaan ja kovaa! Tänään olimme monta tuntia Rajasaaren koirapuistossa. Bentley ei varmaan ole vielä täysin sisäistänyt sitä, että me olemme sen lauma, vaan tuppasi unohtumaan välillä omille teilleen. No, vinttikoira mikä vinttikoira. ;) Bentleylle täytyy vielä tehdä oma esittelysivu ja blogille on uusi otsikkokuva ja nimikin jo tiedossa.

Ensi viikolla lähdemme käymään molempien kanssa vieheellä, katsotaan millainen vietti B:ltä löytyy.

Monitoimi-Hukka.

Sen lisäksi, että Hukka on pelastuskoiraoppilas, tokonaattori, uimari, koirapuistokaveri ja sylikoira, se on myös vinttikoira!

Juu, kuntohan sillä loppui kesken, mutta onhan se nyt pirun rankkaa heti ekalla kerralla juosta pitkää matkaa täysiä tiukkojen kurvien kera. Koska YouTube ei ole ystävä eikä anna linkata videota, klikkaa se auki tästä. 

Kivoja kasoja ja metsähakua.

9.5. raunioilla, teemana "Kivoja kasoja" koska viimeksi kasat olivat kovin jänniä. 
Käytiin edellisenä iltana raunioilla ihan vaan hengailemassa, kiipeilemässä kasoilla ja  syömässä nameja. 

Kivat kasat ovat kirjaimellisesti kivoja kasoja. Megahiiveen kivoja peräänlähtöjä kasoille suoralla palkkauksella. Viimeinen ukko meni piiloon asti jonka jälkeen päästin Hukan perään. Tässä taas huomattin, että nenä on kunnossa helpoista ukoista huolimatta, ettei se etsi vain silmiensä varassa. Hukka meni maalimiehen ohi, kiipesi sen vierestä kasan korkeammalle kohdalle ja otti hajun ilmasta. Aika taitava tyyppi, vaikka itse sanonkin.


16.5. oltiin taas metsähaun parissa. Metsän uumenissa oli neljä valmista ukkoa, jotka käyttivät tarvittaessa ääntä (taputus). Pari ensimmäistä lähetystä meni niin päin pöpelikköä kuin voi mennä. Herra Makaroni jäi hengailemaan ja jolkottelemaan aivan jonnekin muualle minne piti. Ei kun uudestaan. Oikeastaan jokaiselle ukolle lähettäminen meni uusiksi. Kaksi viimeistä ukkoa käyttivät ääniapua jolloin oli aivan toinen meininki. 

Nyt täytyy panostaa tuohon suoraan lähettämiseen ja siihen, että ukko on nimenomaan siellä minne lähetetään. Herra Makaroni menee todella helposti spagetille, keskittyminen herpaantuu... No, hyvä siitä tulee, ei tässä kiirettä ole.

Extra-purnaus, kiesus tätä punkkien määrää! Oikeasti kuvittelin, että punkit ovat enemmän pienempien kyläpahaisten kuin taajama-alueiden ongelma. Mutta ei, Helsingissä niitä riittää. Aivan jumalattomasti! Porvoossa asuessamme Hukasta ei löytynyt ainuttakaan punkkia, Helsingissä punkkeja on ollut pelkästään päässä jo varmaan lähemmäs kymmenen. Kaikki vajaan viikon sisällä. Tiistaina läväytin myrkyt niskaan, nyt odotellaan että leviäisi joka paikkaan ja katsotaan, auttaako. Hyrr.

Hakumetsällä

Edellinen metsähaku meillä on ollut syyskuussa, joten otimme helpomman puoleisia pistoja. Kaksi ensimmäistä ukkoa näyttäytyivät, kolmas oli valmiiksi piilossa ja neljäs käytti ääntä (taputus). Kaksi ensimmäistä ukkoa näyttäytyivät piilostaan, koira käännettiin pois ja ukot menivät vähän matkan päähän toiseen piiloon. Näiden ukkojen perään lähdettiin kuin tykin suusta, intopinkeänä ja täynnä riemua. Molemmat ukot löytyivät ilmaisun kera. Kolmas ukko löytyi myös hienosti, mutta Hukka ei ehkä ollut täysin varma siitä, että oliko ukko sielä, kun sepäs ei näyttäytynytkään. Tähän lähdetään nyt hakemaan varmuutta. Vielä ei ole aika tyhjille piiloille. Viimeinen ukko antoi äänen ja se löytyi varmasti ja iloisesti. Neljä ukkoa, neljä ilmaisua, olen erittäin tyytyväinen melkein kahdeksan kuukauden metsähakutauon jälkeen. 

Kokonaisuudessaan treeneistä jäi hyvä mieli ja sain paljon vinkkejä maalimiehenä olemiseen sekä koiran lähettämiseen. Lähetettäessä koiran tulisi olla suorana, joka on kyllä hieman vaikeahkoa tuon kokoisen koiran kanssa joka on oikea Herra Makaroni. Pari kolme askelta eteen päin lähetystilanteessa pitäisi saada koiran suoraksi. 
Maalimiehenä olen ollut viimeksi vähänkin aktiivisemmin  varmaan kymmenisen vuotta sitten, joten paljon opittavaa ja muisteltavaa on. Onneksi joka kerta oppii lisää. Jos ei ole koskaan ollut maalimiehenä voisi kuvitella sen olevan helppoa. Mutta se vasta vaikeaa onkin! Tulee hirveä pläjäys infoa kuinka toimia, matkalla piiloon puolet unohtuu ja sitten taas ennen koiran lähettämistä palaavat mieleen, unohtuvat taas ja sitä rataa. No, kukaan ei ole seppä syntyessään ja siksi me tässä ryhmässä olemmekin, harjoittelemassa toimimaan oikein.

Ensi kerralla raunioilla, odotuksena reippaampi koira mitä edellisellä rauniokerralla sekä varmempaa ja rohkeampaa kasoilla liikkumista.

Hukka hukassa raunioilla.

Siis aivan totaalisen hukassa. :D Kieltämättä minulla oli odotukseni, kun ollaan kerran aikaisemmin oltu raunioilla jolloin meni todella hienosti ilmaisua myöten. 

No, ensinnäkin emäntää jännitti jo monta monta tuntia ennen treenejä. Tälläistä jännitystä oli aikoinaan ennen ratsastustunteja. Ehkä tämä tästä helpottuu kun treenikertoja tulee enemmän. 

Piilojen oli tarkoitus olla helppoja, mutta olivat sitten kuitenkin kaikki liian vaikeita. Jo ensimmäisen ukon aikana Hukalta selvästi laski itsetunto ja se kuuluisa halu tehdä töitä, mikä sillä yleensä on. Rauniorata oli Hukalle uusi paikka ja selvästi liian jännittävä, ihmeellinen ja mielenkiintoinen. Se oli selvästi epävarma alustasta ja ympäristöstä. Hukka on normaalisti ukon löytäessään aivan hipihipijeejeebileet, mutta tällä kertaa se oli lähdössä maalimiehen luota heti pois. Tuulikin pyöri ihan kiitettävästi. Siitä tuli enemmänkin haahuileva tutkimusmatkailu. Lapuan raunioillahan me kävimme ensin koirakko kerrallaan kävelemässä raunioilla ennen kuin otettiin pistoja. Lopuksi otimme yhden pakenevan ukon josta suora palkkaus ja leikkiä jotta saatiin taas hyvä mieli koiralle. 

Lopuksi kävimme vielä läpi, että mitä tehtiin minkäkin koiran kanssa. Yhteistuumin olimme sitä mieltä, että kasat olivat selvästi liian jännittäviä ja että kannattaa tulla raunioille ihan vain kiipeilemään ja ihmettelemään herkkujen kera. Kuulemma ensi kerralla ei välttämättä kannattaisi ottaa ilmaisua, tosin olen itse tuosta hieman eri mieltä. Ensi kerralla on tiedossa metsähakua ja Hukan kaikki treenit nyt rakennusetsintää, tätä rauniota ja Lapuaa lukuunottamatta metsässä, jossa kaikki on toiminut aina hienosti. Hukka kuitenkin osaa ilmaista, se tekee sen hyvin, se ei ole sille hankalaa tai väkinäistä, se tietää että se kuuluu asiaan ja että ukkoja kannattaa etsiä. Katsotaan sitten ensi kerralla, mitä lähdetään tekemään.

Dippadappaduii tässä hengaillaan.

Ukko pakenee!!!

Kuono pystyyn ja kohti uusia seikkailuja!

Ekat torstai-treenit!

Tätä on odotettu. Ensimmäiset ihan oikeat ja ohjatut ryhmätreenit! Mutta hetkonen. Rakennusetsintää? Mitähän siitäkin tulee. Jännää ainakin, koska edellisestä treenikerrasta on puoli vuotta ja kekara ei ole koskaan ollut rakennuksella.

Uutena henkilönä ryhmässä, jossa kaikki muut tuntevat toisensa, oli vähän jännittävää. Aluksi esittelimme toisemme pikaisesti. Keitä olemme, mitä koiria meillä on.

Ja jos sitten varsinaiseen asiaan! Itse pörräsin maalimiehenä kahdelle aussielle, tervulle, göötille ja saksanpaimenkoiraveteraanille. Erityisesti karmivan kylpyhuoneen kylpyammeessa. Ryhmässä olevat koirat ovat huomattavasti kokeneempia kuin me, haukkusarjat oli 10-15 haukkua.

Sitten oli meidän vuoro! Koska edellisestä treenikerrasta oli tosiaankin se puoli vuotta ja paikka aivan uusi, ajattelimme aloittaa helpoilla. Kun otin Hukan autosta, se selvästi tiesi mistä on kyse. Nenä kohti taivasta. Pihalla otettiin kaksi "tuulesta temmattua", eli koira ottaa itse hajun ilmasta ja lähtee maalimiehelle, ilman erikseen lähettämistä. Ensimmäisen ukon jälkeen kunniakierros parkkipaikalla ja seuraavan ukon luokse. Maalimies löytyi hyvin yli-innokkaan picardin toimesta ja ilmaisutkin tulivat hienosti. 
Sisällä oli toisessa kerroksessa kaksi ukkoa helpoissa piiloissa. Hukka lähti rohkeasti etsimään ja molemmat maalimiehet löytyivät iloisesti. Toinen maalimiehistä sanoi, että ilmaisu oli tulossa, mutta jäi sitten jonnekin matkalle. Todettiin sitten yhdessä, että johtunee siitä, ettei ole ollut töissä sisällä, ja/tai siitä että kotona sisällä haukkuminen ei ole sallittua.
Treeneistä jäi todella hyvä mieli, erityisesti kommentit "Tää oli erittäin positiivinen yllätys!" ja "Se selvästi rakastaa tätä hommaa." jäivät lämmittämään mieltä. 
Ensi viikolla palaan taas asiaan, silloin treenit ovat raunioradalla Korsossa. Ehkä otan kameran mukaan ja videoin jokusen pätkän. 

Kuvapläjäys

Herra Karismaattinen

Eikä se ole enää niin hajavarpainen kuin viime kesänä! Vaikka kapea vielä onkin.

Ennen tätä tilannetta tuumasimme ystäväni kanssa, että nyt kun ne hyppäisivät yhtä aikaa tuon kaatuneen puun yli... Ja nehän hyppäsivät! :D

Satuponi ravaa auringonlaskuun!

16.2. oli ensimmäinen kerta kun kävimme Hyvinkään koirauimalassa. Tämän jälkeen olemme käyneet sielä kerran viikossa. Huippu mukava liikuntamuoto, hellävarainen ja tehokas. Jospa tuo rinta lähtisi vähän leviämään tuosta!

Tein unelmastani totta. Myin papalta perityn vanhan Fordin, neuvottelin itselleni lainan ja kävin ostamassa Tampereelta Toyota Yaris Verson vuosimallia -03, dieselroottorilla varustetun pikkupakun. Veräjäsysteemiä tuohon valmistetaan parhaillaan. Ja huomatkaa päheä tarra, jonka tilasin Rauhanranta.comista.

Hukkakin haluaisi ajaa...

Niin kovin charmantti. <3