maanantai 10. syyskuuta 2012

Paljon on ehtinyt tapahtua...


Nimittäin tämän päälle kuukauden hiljaiselon aikana. Onkin melkoisen paljon kerrottavaa.

Elokuussa käväisimme Helsingissä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa näyttelyssä. Tuomarina oli Hilkka Salohalla ja antoi Hukalle H:n. Kaksi H:ta siis plakkarissa. Ilmeisesti olisi EH:n saanut, mutta suuri koko sitten laski arvosanaa. "Tällä kertaa näin suuren koon vuoksi" ja keltainen nauha käteen. Oikeastaan tuo ei tullut yllätyksenä eikä jäänyt mieltä painamaan. Hukkahan on aivan lapsi vielä, sellainen lihakseton rimppana. Tässä arvostelu Helsingistä:

"Liian suuri, mittasuhteiltaan oikea. Hyvä purenta, silmät ja korvat, kaula voisi olla hieman pidempi. Vielä puutteellinen rinnan syvyys, mistä johtuen antaa korkearaajaisen vaikutelman. Hyvä luusto, niukasti kulmautunut edestä ja takaa. Lupaava karvapeite. Liikkuu vielä hieman epävakaasti mutta riittävällä askeleella yhdensuuntaisesti."





Näyttelyteemalla jatkaen käväisimme eilen Porvoon näyttelyssä Ranskalaisen Sylvie Dessernen arvosteltavana. Sylvie oli oikein symppiksen oloinen tuomari. Kehään mentyämme hän sanoi Hukkaan ja Hukan veljeen Remuun viitaten "Well, they are big enough!" ja naurahteli. :D Lisäksi sain kuulla "Oh my God you have so big ears!". Mitä, suuret korvat meidän Hukalla, eikai vaan? Sylvie antoi Hukalle EH:n mainiten köyrystä selästä ja löysyydestä. Totta, totta. 

"Slightly too big. Ears are too big for the moment. Lines in head could be more parallel. Should be more angulated. Good coat texture. Correct angulation in the back, could have a bit more. Very good "griffonase" in head."





Sitten näyttelykehien laidalta piksuleirille Etelä-Pohjanmaalle! 1.-2.9. vietimme mukavan viikonlopun Lapualla ja Ilmajoella. Lauantain ohjelmistossa oli raunioita sekä tottista. Hukan kanssa kun olemme hakua harrastelleet, niin rauniot eivät tuottaneet herralle ongelmia. Aluksi ajattelin vieraanlaisen ympäristön tuovan ongelmia. Höpö höpö sanoi Hukka ja kirmasi maalimiehen luoke haukkuilmaisun kera!  Sunnuntaina oli vuorossa paimennusta. Sekä minä että Hukka olimme täysiä noviiseja paimennuksen suhteen. Ensimmäiset kierrokset aitauksen ympäri vedettiin sellaisella nelivetopelillä ettei ole tosikaan. Toisella paimennuskierroksella Hukka pääsi jo irti paimentamaan! Itse olin aivan totaalisen hukassa, koko ajan väärässä paikassa väärään aikaan. Mutta mitäs pienistä. 

 


Leiriviikonlopun majailimme Minnan luona Seinäjoella. Hukka huvitteli Väiski-mäykyn kanssa oikein ahkerasti. Kiitos Minnalle kun saimme olla teillä yötä! :)

Viikko sitten muutimme Porvoosta Helsingin Pukinmäkeen. Asunto on vielä hieman muuttoroinan peitossa mutta löytävät kyllä jo hyvin paikoilleen. Olemme käyneet ihmettelemässä paikallisia koirapuistoja sekä Tuomarinkartanon peltoja. Hukan setä Sparrow tuli myös bongattua koirapuistosta. Alue vaikuttaa oikein mukavalta. Helsinkiin muuton yhteydessä liityin Hakunilan seudun koiraharrastajat HSKH ry:hyn. Tavoitteena olisi päästä pelastushakua ja raunioita treenaamaan. Toivottavasti vaan löytyisi joku sopiva ryhmä.

Nyt pidämme reippaan vuoden mittaisen tauon näyttelyistä ja keskitymme muunlaisiin koiruuksiin. Picardileirillä kokeilimme kickbikea Hukan vetämänä. Oli kuulkaas hauskaa! Ehdottomasti tullaan vetoa harjoittelemaan, todennäköisesti alkuun ihan tavallisella polkupyörällä. 

Neliveto päällä!




Kuva: Maarit Valkama

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Good bye Porvoo!

Bucket listista voin nyt huoletta ruksata "Leave this town" kohdan pois. Muutamme nimittäin 3.9. koko kööri Pukinmäkeen! Olen muutosta aivan innoissani, vaihto isompaan ja halvempaan asuntoon sekä hyvät kulkuyhteydet töihin. Ainoat huoleni muutossa ovat oikeastaan olleet Hukan hakutreenit sekä juoksumattoharjoittelut, jotka aloitimme heinäkuussa. Tavoitteena tällä on auttaa Hukkaa vahvistamaan etuosaansa, sillä on kovin surkeat lihakset etuosassa. Koira käyttää alustan liikkuessa eri lihaksia mitä metsässä jolkotellessaan. Kuulemma on koivet lähteneet jo hieman suoristumaan, itse en hirveästi eroa näe kun olen sen kanssa joka päivä. 

Nyt alkaakin sitten mukavan hakuporukan etsiminen Helsingistä tai muualta pk-seudulta. Ei mitään hiki hatussa pipo kireällä meininkiä vaan oikeasti mukavaa, hauskaa ja vapaamielisempää harrastamista kuitenkaan etenemistä pois sulkematta. 

Kävimme 22.7. Mäntsälän kansallisessa näyttelyssä. Paikalla oli kahdeksan picardia, oikea ennätysmäärä! Hukka veti päivän pohjat saaden H:n miltein samantyylisellä arvostelulla kuin millä sai ERI:n ja EH:n. Hukkaa ei luonnollisestikaan kiinnostanut minkäänlainen poseeraus, onhan seitsemän ympärillä pörräävää picardia paljon jännempiä! Yksilöarvostelussa nojasi koko ajan jalkoihini, venkuili kuin mikäkin löysä banaani spagettiraajoilla ja tuomarin mukaan ontui. Not so good day. Hitusen kyllä tekisi mieli jättää tulevat Helsingin ja Porvoon näyttelyt välistä, mutta se olisi vielä enemmän hukkaan heitettyä rahaa kuin käydä täysin kehittymättömän koiran kanssa näyttelyissä. 



"Kookas ikäisekseen. Vahvarakenteinen nuori uros. Maskuliininen pää, hyvät korvat. Ulkokierteisyyttä eturaajoissa, pyöristää hieman lannetta. Hieman jyrkkyyttä lantiossa, mutta riittävät takakulmaukset. Oikean laatuinen turkki. Hieman epäsäännölliset lyhyet takaliikkeet."JUN H, tuomari Harri Lehkonen

"Siis mikä viddu tota vaivaa?!" "En mä vaan tiiä..?" :D

Ehkä meistä ei tule palkintopöytiä tyhjentäviä kehäkettuja, mutta ainakin minulla on erittäin pätevä hakukoiran alku jolla on palikat paikallaan. Vai kehtaatko muuta väittää, etenkin yllä olevan kuvan perusteella? ;) 

Meillä oli pitkästä aikaa hakutreenit jotka menivät uskomattoman hyvin! Ensimmäinen pisto oli L-harhautus, maalimies löytyi helposti hienon haukkuilmaisun saattelemana. Toinen pisto tehtiin niin, että maalimies meni pellon ja metsän reunaan pusikkoon piiloon. Kävelimme Hukan kanssa polkua pitkin ja kun se sai tuulesta hajun, päästin sen välittömästi irti. Ja arvatkaapas mitä, molemmilla kerroilla Hukka ilmaisi maalimiehen makuultaan maalimiehen vierestä, eikä hyppinyt päälle niin kuin sillä on ennen ollut tapana! Kotiin päin mennessämme Hukka käveli niin tyytyväisenä itseensä että. :) Toivon suuresti että Helsingistä löytyisi kiva hakuporukka jossa olisi osaavampia henkilöitä mukana, olisi hirvittävän harmillista pistää treenit tauolle.

Pitkästä aikaa päivitetty kukkaron verotus

Tammikuu
Koiranruoka Jahti&Vahti 2x15 kg 58,20 €
Tampere KV ilmoittautuminen 29,50 €
Yhteensä 87,70 €

Helmikuu
Kevythäkki 70 €
Korvanputsausaine 12 €
Solmulelu 60 cm 6 €
Tottistalutin 10 €
Noutokapula 6 €
Maksanamit 400g 0 €, tilaajalahja
Kuonopanta 24,90 €
Pakastelihasatsi 22 €
Canikur 15 €
Axilur x2 26 €
Vaasa KV ilmoittautuminen 36 €
Match Show ilmoittautuminen 8 €
Vakuutus 74,90 € 
Yhteensä 310,80 € 

Maaliskuu
Jauheliha 10 kg 16 €
Lihainen rasva 4,5 kg 7,50 €
Hevosjauheliha 5 kg 14,50 € 
Jahti & Vahti kana ja riisi 15 kg 30 €
Jahti & Vahti Extra energia 15 kg 31 €
Pig bone 3,50 €
Eläinlääkäri 62 €
Yhteensä 164,50 €

Huhtikuu
Y-valjaat 23,50 €
Jälkiliina 12,90 €
Narupallo 2,90 €
Helsinki KR ilmoittautuminen 39,50 €
Match Show ilmoittautuminen 6 €
Kolmen lelun satsi 10 €
Snake 25 €
Yhteensä 119,80 €

Toukokuu
Namipussi 8 €
Peti 31 €
Mäntsälä KR ilmoittautuminen 33,60 €
Jauheliha 10 kg 16 €
Kalkkunan jauheliha 5 kg 12 €
Lohijauheliha 10 kg 14 €
Hevosen luut 5 kg 8 €
Naudan maha 5 kg 8 €
Merilevä 7€
Exspot 41 €
Yhteensä 178,60 €

Kesäkuu
Jahti&Vahti Extra energia 15 kg 31 €
Puolikurkkari 19,90 €
Easy Green 19,90 €
Yhteensä 70,80 €

Heinäkuu
Porvoo KR ilmoittautuminen 33,60 €
Tilauspanta 32 €
Kongi 17,90 €
Kuivattuja herkkuja 10 €
Lohiöljy 6 €
Merilevä 7 €
Kuivattu keuhko 4,50 €
Kuivattu kivipiira 5,50 €
Vakuutus 85 €
Yhteenä 201,90 €

Lopuksi vielä kuvasatoa Sipoon koirametsästä! Kiitos mukavasta seurasta Laura, Aku ja Merlin. :)

Häjykallion kuningas!








sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Hau hau hakua!

Aloitimme otsikon mukaisesti haku-harrastuksen muutama viikko sitten. Alusta asti ole Hukasta kaavaillut hakukoiraa, sillä on lajiin juurikin oikeanlainen luonne. Kouluttajanamme toimii äitini joka on pitkään lajia harrastanut, sekä ollut PeKossa häly-ryhmässä. Äippä toimii myös alkuun maalimiehenä, onneksi on muitakin maalimiesehdokkaita ilmoittautunut!

Homma aloitettiin haukun ehdollistamisella palkkaan. Aluksi maksalla, Hukan suurella herkulla. Ei tullut mitään, eihän se minulle haukkunut. Äidilleni kyllä, mutta hitusen nihkeän oloisesti. Vaihdettiin sitten leluun, johan rupesi haukkua tulemaan! Päätettiinkin sitten jättää tuo lelu (narupallo) hakuhommia varten. 

Takana on nyt kolme treenikertaa, jokaisella on otettu kolme pistoa. Ensimmäisellä kerralla viimeinen pisto oli lähes täydellinen. Ripeästi maalimiehen perään ja asiaan kuuluva ilmaisu. Ohjaaja oli haljeta ylpeydestä! Toisella treenikerralla mentiin treenaamaan vähän erilaisempaan maastoon, metsikkö-hakkuualueelle Kuninkaanportin taakse. Hukka ikään kuin "hukkasi" maalimiehen, mutta juuri tällä hetkellä tuli tuulen vire joka pelasti tilanteen. Maalimies löytyi hienon haukkuilmaisun kera. Kolmannella treenikerralla kokeiltiin, että etsiikö Hukka vain "näkönsä varassa" vai uskaltaako se lähteä oikeasti etsimään. Tehtiin ns. L-harhautus, eli maalimies lähti kävelemään isoa kiveä kohti. Vein Hukan maalimiehen lähestyessä kiveä pois. Tällä aikaa maalimies lähti kävelemään kiveltä vasemmalle. Kun maalimies oli piilossa, palasimme lähetyspaikalle, eli lähetin Hukan matkaan ikään kuin maalimies olisi kiven takana piilossa. Siitäkös Hukka hämmentyi, oli tulossa jo luokseni takaisin mutta lähti kuitenkin uudestaan etsimään ja löysikin maalimiehen. Hienoa, että Hukka uskaltaa lähteä oikeasti etsimään, eikä mene täysin hämilleen kun maalimies ei heti löydykään.

Hukan heikkous on ehkä se, että se on maalimiehen löytäessään liiankin iloinen. :D Se on sen verran raju ja iloinen löytäjä, että tuosta maalimiestä päin hyppimisestä on päästävä eroon sitten myöhemmässä vaiheessa, kun homma sujuu muuten vaivatta.

Hukka vietti 9.6.2012 ensimmäistä syntymäpäiväänsä! Aika on mennyt tajuttoman nopeasti, vastahan matkasin jännittyneenä Seinäjoelle katsomaan näitä pikkuisia picardiileja. Syntymäpäivien kunniaksi otettiin Hukasta pönötyskuvat. :)




lauantai 2. kesäkuuta 2012

Tampere KV, auto ja treeninameja.

Jälleen on kuukausi vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Tässä välissä on tapahtunut vaikka ja mitä!



"Suuri, keskivoimakas, hyvä pää ja kaula. Köyristää hieman selkäänsä, pysty lantio, hieman avoimet etukulmaukset, hyvät takakulmaukset, seisoo varpaat ulos päin kiertyen. Yhdensuuntaiset liikkeet, löysät kyynärpäät, potkii hieman ilmaa." 


Jäimme näyttelyn jälkeen vielä häiritsemään Miran ja Jonnan viikonloppua. Olisi voinut mennä jo näyttelyn jälkeen suoraan kotiin junalla puksuttaen, mutta jostain syystä olin varannut paluuliput sunnuntai-iltapäiväksi. Ensi kerralla osaan sitten olla taas järkevämpi. :) Tosin elämäämme on pian tulossa hyvinkin helpottava tekijä, nimittäin auto! Saan ikään kuin perintönä edesmenneeltä papaltani vuoden -93 Ford Escortin. 150t ajettu, nätisti pidetty. Lisäksi saan auton valmiiksi huolletuna, katsastettuna sekä kaksilla uusilla renkailla. Arsia piti vähäsen suostutella auton hankintaan, mutta kun kuuli, että saisimme sen ilmaiseksi, niin muuttui ääni kellossa. Vihdoinkin koiran kanssa harrastaminen helpottuu! Ja elämä muutenkin. Ei enää julkisten odottelua.


Tottistelussa on ollut taukoa, mutta nyt viimeaikoina olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja ottanut tavaksi tehdä päivän pitkällä lenkillä pienet tottistelut. Eihän se koira niitä liikkeitä kuitenkaan itsekseen opi. ;) Riippuen täysin Hukan moodista, olen käyttänyt palkkana nameja tai lelua. Lelu toimii paremmin, jos meno on flegmaattisempaa. Nameilla taas saa oikeastaan koiran paremmin paikalleen. 


Olen kovasti miettinyt sopivaa treeninamia. Lihapullat haisevat hirveältä, nakit muussaantuvat treeniliivin taskuun. Juusto on toimiva treeninami, eilen pilkoin jääkaappiin unohtuneesta juustosta pieniä kuutioita ja laitoin pakkaseen. Juuston lisäksi olen harkinnut sisäelimiä, kuten maksaa ja kieltä. Meillä oli kuivia maksanameja joku aika sitten, Hukka piti niistä, enkä ole vielä törmännyt koiraan joka ei maksasta pitäisi. Seuraavan kerran kun eksyn Citymarkettiin, voisin käydä kurkkaamassa tarjontaa. Tarkoituksena olisi keittää maksa/kieli ja laittaa pienen pieniksi palasiksi. Onhan se selvää, ettei esim. luoksari ole Jahti&Vahti-nappuloilla lähestään nakkien vertaista! Olen pyrkinyt käyttämään vaihtelevia treeninameja, ettei mene maku kaikista. Toki sekaan eksyy myös normaaleja nappuloita ja kyllä niidenkin avulla jaksaa keskittyä jos vain on tarpeeksi nälkä. :)


Tämä vuosi tuleekin olemaan melko tiheä näyttelyiden suhteen. Kesäkuussa ei käydä yhtään missään, mutta siitä eteen päin onkin muutamat näyttelyt edessä. Mäntsälän KR näyttelyyn ollaan jo ilmoitettu, samoin elokuussa pidettävään Helsingin kesänäyttelyyn. Syyskuussa kotinäyttelynä Porvoo on must, onhan tuomari tentään ranskalainen. Sitten onkin varmaan messarin molemmat päivät, saa nyt nähdä. 


Ja taas on siivoojan kukkaroa verotettu!



Tammikuu
Koiranruoka Jahti&Vahti 2x15 kg 58,20 €
Tampere KV ilmoittautuminen 29,50 €
Yhteensä 87,70 €


Helmikuu
Kevythäkki 70 €
Korvanputsausaine 12 €
Solmulelu 60 cm 6 €
Tottistalutin 10 €
Noutokapula 6 €
Maksanamit 400g 0 €, tilaajalahja
Kuonopanta 24,90 €
Pakastelihasatsi 22 €
Canikur 15 €
Axilur x2 26 €
Vaasa KV ilmoittautuminen 36 €
Match Show ilmoittautuminen 8 €
Vakuutus 74,90 € 
Yhteensä 310,80 € 


Maaliskuu
Jauheliha 10 kg 16 €
Lihainen rasva 4,5 kg 7,50 €
Hevosjauheliha 5 kg 14,50 € 
Jahti & Vahti kana ja riisi 15 kg 30 €
Jahti & Vahti Extra energia 15 kg 31 €
Pig bone 3,50 €
Eläinlääkäri 62 €
Yhteensä 164,50 €


Huhtikuu
Y-valjaat 23,50 €
Jälkiliina 12,90 €
Narupallo 2,90 €
Helsinki KR ilmoittautuminen 39,50 €
Match Shoe ilmoittautuminen 6 €
Kolmen lelun satsi 10 €
Snake 25 €
Yhteensä 119,80 €


Toukokuu
Namipussi 8 €
Peti 31 €
Mäntsälä KR ilmoittautuminen 33,60 €
Jauheliha 10 kg 16 €
Kalkkunan jauheliha 5 kg 12 €
Lohijauheliha 10 kg 14 €
Hevosen luut 5 kg 8 €
Naudan maha 5 kg 8 €
Merilevä 7€
Exspot 41 €
Yhteensä 178,60 €
























Mama! Look at what the budgies did!!

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Vaasa KV

Hui. Blogger on uudistunut. Saa nähdä osaako tätä enää käyttää.

Aloitan vaikkapa otsikon mukaisesti, se kun on ollut hyvinkin mieleenpainuva tapahtuma tässä viimeaikoina. Perjantaina 13.4. köröttelin junalla Hukan, kassin, kameralaukun ja kevythäkin kanssa Tampereelle Miran, Jonnan ja Leican luokse. Seuraava yö olikin erittäin mielenkiintoinen. Hyvien painien ja lenkkeilyjen jälkeen Hukkaa ja Leicaa ei väsyttänyt YHTÄÄN! Molemmat piipittivät toisilleen koko yön, omistajat nukkuivat ehkä kokonaisuudessaan tunnin. Paitsi Jonna, joka jostakin käsittämättömästä syystä nukkui melkoisen hyvin. 

Lauantaiaamuna lähdimme aikaisin ajamaan kohti Vaasaa. Sää ei ollut loppumatkasta enää kovin suotuisa, mutta perille asti päästiin niukista yöunista huolimatta. Ja jostain vielä käsittämättömämmästä syystä Jonna nukkui autossakin. Koirat matkustivat autossa oikein mukavasti. Perillä Vaasassa parkkipaikoille ohjaaminen oli hieman kyseenalaisen oloista. Meidät ohjattiin aluksi parkkiin jonnekin aivan hevonkukkuun, ja lopulta kun mitään parkkia ei mistään löytynyt, käännyimme takaisin ja menimme parkkiin Botnian viereiselle S-marketille. 

Oltiin paikalla hyvissä ajoin, joten pystytimme picardileirimme sopivalle paikalle lähelle kehää. Jonkin verran ennen kehän alkua paikalle saapuivat neljä picardikehästä uupuvaa nuorukaista. Prinsessa, Puhti, Petteri ja Ruusa. Hukka oli varsin iloisella päällä Prinsessan juoksujen takia, eikä se olisi muutenkaan nähnyt eikä kuullut yhtään mitään, vaikka olisin pistänyt grillin pystyyn ja laittanut potkan Hukalle paistumaan. 

Kehässä en odottanut mitään erikoista. Kunhan neljä jalkaa pysyy maassa ja ei riko ravissa laukalle, niin kaikki on hyvin. Ja jos edes se H tulisi. Suureksi yllätyksekseni kehätoimitsija nosti punaisen läpyskän ilmaan ja huusi "Erinomainen!". Siinä vaiheessa olin jo hieman pihalla. Siis minun 10-kuinen rimppakinttuni, täysin keskeneräinen lapsukaiseni sai ERIn! Tuomari Zolt Lokodi (vai Lokodi Zolt? En tosiaankaan tiedä kumpi on etunimi) oli mielestäni erinomainen esimerkki tuomarista, joka ei vaadi junioriluokkalaisen olevan valmis. Ihmettelen suuresti, että minkä takia koiranäyttelyissä nämä ikäluokat ovat, jos useimpien tuomareiden mielestä junioriluokkalaisen kuuluisi olla jo täysin valmis koira. On erittäin positiivista, jos tuomari näkee nuoressa koirassa sen potentiaalin, eikä vain sitä keskeneräisyyttä ja ilmavuutta. 

Jee jee! Ja mammaa väsyttää!

"Prinsessa? Prinsessa? Missä Prinsessa on?"


Kilpailuluokka
Lieskakintun picardien, ainoiden picardiosallistujien osalta päivä oli erittäin onnistunut. Jokainen sai ERIn, mutta SA:ta ei jaettu juurikin sen keskeneräisyyden vuoksi. Teinipicardit sijoitettiin tässä järjestyksessä

Urokset
Lieskakintun Raised Fist "Puhti" JUN ERI JUK-1
Lieskakintun Rusalkai "Hukka" JUN ERI JUK-2
Lieskakintun Rytmihäiriö "Leica" JUN ERI JUK-3
Lieskakintun Ra "Petteri" JUN ERI JUK-4

Nartut
Lieskakintun Rainbow In The Dark "Prinsessa" JUN ERI JUK-1
Lieskakintun Rosenrot "Ruusa" JUN ERI JUK-2

Kasvattajaluokka
Kasvattajaluokassa ei tullut kunniapalkintoa, kuulin tuomarin mainitsevan jotakin turkkien erilaisista laaduista.

Tuomari Zolt Lokodin arvostelu Hukasta
"Good size, good angles. Little bit narrow front, outwards front feet. Good muzzle and skull, correct bite. Close hocks."

Paluumatka meni mukavasti koirien vedellessä sikeitä takakontissa. Häiritsimme Hukan kanssa Miran ja Jonnan viikonloppua vielä yhdellä yöllä, ja sunnuntaina matkasimme taas kotiin Porvooseen. Kotimatka olikin suorastaan kuin helvetin esikartanosta. Kiukuttelevan väsyneen teinin kanssa matkustaminen ei ollut mukavaa.

Viime viikon lauantaina, 21.4. meillä oli picarditapaaminen Helsingin Rajasaaressa. Mukana oli viisi picardia: Hukka (Lieskakintun Rusalkai), Leica (Lieskakintun Rytmihäiriö), Kerttu (Alpha Natura Boulette), Jedi (Foret Obscure Unificateur) ja Sparrow (Taikurin Aramis). 


Kuvia tapaamisesta voi käydä kurkkaamassa täältä

Tänä lauantaina olin ystäväni Kiian kanssa turisteilemassa Lahden KV:ssa. Tehtiin pieniä ostoksia, katsottiin picardit ja lähdettiin sen jälkeen sapuskoimaan ja katsomaan 5-viikkoisia kääpiöbullterrierin pentuja! Siis aivan hirveitä otuksia, hyi hyi ei tuollaisia saa olla olemassakaan! <3


Kahden viikon päästä lähdetään Hukan kanssa taas häiritsemään Miran ja Jonnan elämää, kun tiedossa on Tampereen KV-näyttely.

Tässä taas alkuvuoden törsäilyt. Ai kamala, kyllä on taas siivoojan kukkaroa verotettu.

Tammikuu
Koiranruoka Jahti&Vahti 2x15 kg 58,20 €
Tampere KV ilmoittautuminen 29,50 €
Yhteensä 87,70 €

Helmikuu
Kevythäkki 70 €
Korvanputsausaine 12 €
Solmulelu 60 cm 6 €
Tottistalutin 10 €
Noutokapula 6 €
Maksanamit 400g 0 €, tilaajalahja
Kuonopanta 24,90 €
Pakastelihasatsi 22 €
Canikur 15 €
Axilur x2 26 €
Vaasa KV ilmoittautuminen 36 €
Match Show ilmoittautuminen 8 €
Vakuutus 74,90 € 
Yhteensä 310,80 € 

Maaliskuu
Jauheliha 10 kg 16 €
Lihainen rasva 4,5 kg 7,50 €
Hevosjauheliha 5 kg 14,50 € 
Jahti & Vahti kana ja riisi 15 kg 30 €
Jahti & Vahti Extra energia 15 kg 31 €
Pig bone 3,50 €
Eläinlääkäri 62 €
Yhteensä 164,50 €

Huhtikuu
Y-valjaat 23,50 €
Jälkiliina 12,90 €
Narupallo 2,90 €
Helsinki KR ilmoittautuminen 39,50 €
Match Shoe ilmoittautuminen 6 €
Kolmen lelun satsi 10 €
Snake 25 €
Yhteensä 119,80 €

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Hei hei hygrooma!

Edellisestä postauksesta on taas vierähtänyt vähän liikaakin aikaa. Tällä hetkellä takanani sohvalla tuhisee kuolemanväsynyt teinihörökorva. Lähdimme kotoa siinä yhdeksän jälkeen ja kotona olimme taas hieman ennen kahtatoista. Koirapuistoilu teki tehtävänsä, Hukka on jossain kaukana höyhensaarilla.


Edellisessä postauksessa mainitsin Vantaan mätsäristä johon olimme maaliskuun alusta matkalla. Mätsäreissä meni oikein mukavasti, Hukka nappasi itselleen sinisen nauhan ja oli lopulta isojen pentujen SIN3! Ei pahemmin. Tuomari kehui Hukkaa suureksi mutta mittasuhteiltaan erinomaiseksi, tosin melkoisesti kauhovaksi pennuksi. Tottahan tuo, kuten alla olevasta kuvasta saattaa huomata. Ai hiukanko kierossa ollan?




Vähän päälle viikko sitten sanoimme hei hei hygroomalle! Oli jo aikakin, olihan se päässyt jo kananmunan kokoiseksi kasvamaan. Patti puhkaistiin, sieltä valutettiin verensekaista mönjää ja sisälle laitettiin kortisonia. Nyt kasvattelemme kyynärän karvoja takaisin ja koitetaan katsoa ettei loikoilla kovalla lattialla. Jostain syystä Hukka nukkuu mielummin kovalla lattialla, vaikka sillä on kaksi omaa petiä + sohva käytössä. 


Meillä myös nuhailtiin vähän yli viikon verran. Räkä valui, Hukka aivasteli ja pärski pitkin viikkoa. Oireita ei ole ollut nyt viikkoon, onneksi. Öisin oli mukava herätä Hukan aivasteluun ja löytää aamulla kivoja räkämiinoja lattioilta ja huonekaluista.


Tasan kaksi viikkoa Vaasan näyttelykoitokseen! Hiukan jännittää että tuleeko kehässä olemisesta yhtään mitään, kun on lauma sisaruksia paikalla. Toivottavasti kaikki menee hyvin.


Lopuksi vielä maaliskuun menoerä!


Tammikuu

Koiranruoka Jahti&Vahti 2x15 kg 58,20 €
Tampere KV ilmoittautuminen 29,50 €
Yhteensä 87,70 €


Helmikuu
Kevythäkki 70 €
Korvanputsausaine 12 €
Solmulelu 60 cm 6 €
Tottistalutin 10 €
Noutokapula 6 €
Maksanamit 400g 0 €, tilaajalahja
Kuonopanta 24,90 €
Pakastelihasatsi 22 €
Canikur 15 €
Axilur x2 26 €
Vaasa KV ilmoittautuminen 36 €
Match Show ilmoittautuminen 8 €
Vakuutus 74,90 € 
Yhteensä 310,80 € 


Maaliskuu
Jauheliha 10 kg 16 €
Lihainen rasva 4,5 kg 7,50 €
Hevosjauheliha 5 kg 14,50 € 
Jahti & Vahti kana ja riisi 15 kg 30 €
Jahti & Vahti Extra energia 15 kg 31 €
Pig bone 3,50 €
Eläinlääkäri 62 €
Yhteensä 164,50 €


Moi, oon Hukka, ja oon varakkaan ihmisen koira! :)