Boom kah!

Oma pieni Hukkani. Siitä on tullut niin hieno! <3 Ja komistuu vaan! Oikea mies.

Hukka 1 vuotta 2012.

Ja vuotta myöhemmin, 2-vuotiaana.

Sillä Hukka ja Bentley ovat luotuja kulkemaan

Täällä vihdoin. Hukka ja Bentley kävivät 5.8. osteopaatilla. Ensin oli Bentley, jotta Hukka saisi aikaa rauhoittua uudessa paikassa. Bentleyllä oli lonkkaluu vasemmalta puolelta jotenkin kallistunut eteen päin, josta on johtunut sen ulkokierteinen vasen takaliike. Joitakin jumeja lannerangan alueella ja oikea lapa jumissa. Jumeja saatiin oikein mukavasti auki. Bentley ilmoitti tapansa mukaan draamaisasti ulisemalla kun joku paikka oli kipeä. Eron huomasi heti. Vasen takaliike ei ollut enää niin ulkokierteinen ja koira liikkui muutenkin vapautuneemmin.

 

Hukalla oli onneksi vain pieniä jumeja. Pääasiassa vasen lapa. Selässä oli joku pieni, samoin oikeassa takasessa. Ei mitään suurempaa. Osteopaatti kehui hyvää lihaskuntoa ja luonnetta. Nyt onkin molemmille pojille tulossa selkäkuvaukset + Bentleylle sydänkuuntelu ensi keskiviikkona. Vähän kyllä jännää, toivottavasti sieltä ei löytyisi mitään. Bentleyltä täytyy myös jossain vaiheessa kuvauttaa lonkat ja kyynärät sekä tarkistaa silmät ja polvet. Kunhan opiskelija saa taas rahaa kassaan. ;)

Osteopaatilla käynnin jälkeen viikon päästä käytiin taas Hyvinkäällä kokeilemassa maastoa. Ystävällinen Bloggerin Youtubesysteemihöskä ei anna löytää videoita, joten nyt täytyy tylsästi linkittää.

Hukka - puhtaalla adrenaliinilla! Vaikka kuinka loppuisi virta kesken, niin siitä huolimatta eteen päin. Hukka vetää itsensä aina viehettä odotellessa kamalille kierroksille. Huutoa ja sinkoilua joka paikkaan. Siinä on pitelemistä!

Bentley - huomattava parannus edelliseen kertaan! Ei vielä täysin kunnossa, mutta kuitenkin. On hienoa, että sitä selvästi kiinnostaa viehe, mutta joku junttura siellä vielä vaivaa. Hierojalle jälleen! Harmillisesti video katkesi kesken kaiken. Jäi harmillisesti Bentleyn iloinen syöksyminen maalista suoraan ulos - jeee italianoja!

Hukkiksen kanssa on taas peko-treenit alkanut kesätauon jälkeen. Raunioilla oli poikkeuksellinen treeni, tunkeutumisharjoituksia. Todellisia hyvän mielen treenejä! Oli huippukivaa. Ja päätinpä, että seuraavissa treeneissä on ruokapalkka. Tällä kertaa ainakin ruoka tuntui olevan kivempi kuin lelu. Toivottavasti näin on ensi kerrallakin. 

Lisäksi kesätauolta on palannut pyöräily. Vihdoinkin rupeaa olemaan tarpeeksi vilpoisaa ottaa Tunturi Elle alle ja koira hihnan päähän. Pojat menevät pyörän kanssa erikseen, yhdessä se voisi olla liian jännittävää. Kunto kohoaa niin koirilla kuin omistajallakin, joka polkee kolmesti viikossa 2x päivässä 7-10km lenkkejä. Huh hei.

Kovasti pohdin, että ilmoittaako Hukkaa joulukuun Voittajiin. Helsinki Winner on ehdoton no no, koska suomalainen tuomari. Eivät vaan osaa arvostaa pari senttiä liian suurta koiraa, vaan se on sitten ulos hylsyn kera kuin leppäkeihäs. Kokeillaan sitten joko Nordic Winneriä tai Voittajaa. Katsotaan. Bentleykin täytyisi joskus käydä näyttämässä jossakin. En tiedä raaskinko kahta koiraa joulukuulle ilmoittaa, on sen verran kallis paukku jo yhdenkin koiran kanssa. 

Suunnitteilla on myös Hukan luonnetesti ensi vuodelle. Huisia, mun karvakorvani luonnetestiin! Täytyy pitää luonnetestikalenteria tiukasti silmällä. 

Osteopaatille tiemme vie!

Molemmat pojat kävi eilen maastovieheellä. Hukka kolmatta kertaa ja Bentley vieheen perässä aivan ensimmäistä kertaa. Hukkaa ei saanut mitenkään pysymään housuissaan, se tietää kyllä mitä on luvassa kun radan laidalle kurvataan. Heti kun moottorin ääni kuuluu, se menee aivan sekaisin. Neliveto päälle, äy äy äy huutoa ja emännän kämmenet kiittää. :D 

Hukka meni tavalliseen tapaansa, minkä heiveröisistä jaloistaan pääsi ja lopussa vieheeseen kiinni. Ihan parasta puuhaa monitoimikoiralle!

Kuva: Heli Metsla

Kuva: Heli Metsla

Benttistä tuntui aluksi muut koirat kiinnostavan enemmän kuin se itse viehe. Mietin, että mitähän tästä tulee. Mutta kyllä se perään lähti! Vieläpä ihan hyvällä draivilla! Bentley törmäsi merkkikeppiin ja juoksi niityltä kaksi kertaa ulos seurustelemaan afgaanien kanssa. Tuo jäi pohdittamaan. Huono kunto? Onhan se elämänsä ollut kotikoirana. Jumi lantioseudulla? Vieheen vetäjä kopeloi lävitse kun totesi juoksevan epäpuhtaasti. Tuntui ehjältä joten juntturaa tai vastaavaa epäillään. 

Kuva: Heli Metsla

Kuva: Heli Metsla

Kuva: Heli Metsla

Joten, nyt onkin molemmille pojille varattu aika osteopaatille kolmen viikon päähän! Kerron sitten mitä käynnillä tapahtui ja sanottiin. Toivottavasti Hukalla ei ole mitään elämää suurempaa juntturaa, ja että Bentleyn epäpuhtaalle juoksulle laukalle selitys. Vaikka sitten se huono kunto. :)

Kaiken maailman juttuja.

Täällä taas pitkän tauon jälkeen. Nyt sitten riittääkin kirjoitettavaa!

 

Hukka täytti 2 vuotta 9.6.13!

Hukan kanssa peko-treenit ovat jatkuneet vanhaan tuttuun malliin kerran viikossa. Kaikki menee todella hyvin siihen asti, kunnes täytyisi irrota ilman apuja. Apuina tuuli, ääni ja näyttäytyminen ovat toimivia, mutta jos minkäänlaista apua ei ole saatavilla, Hukka ei lähde. Lähetys menee suunnilleen näin: lähetän koiran jolloin se 1) lähtee hengailemaan jonnekin aivan muualle 2) lähtee pari askelta eteen päin ja jää siihen palloilemaan tai 3) jää siihen paikkaan seisomaan ja pällistelemään ympärillensä. Tämän takia olen miettinyt, että onko sillä otettu sittenkin liian vaikeita treenejä. Itsevarmuutta se selvästi tarvitsee lisää, mutta vähän on ohjaajalla sellainen tunne, että pitäisi ottaa muutama askel taakse päin. Nyt treenit ovat heinäkuun ajan tauolla ja minä kesälomalla, joten voisimme silloin tällöin käydä päivisin ottamassa tuuliukkoja, päivisin kun tuuli tuppaa kulkemaan paremmin. Toivottavasti löytyy jonkinlainen ratkaisu. Kieltämättä harmittaa, jos kuvitellaan tilanne jossa Hukasta ei koskaan pelastuskoiraa tulisikaan. Sillä kun on muuten kaikki eväät lajia varten.

Mr. So Freakin' Handsome.

Kesäkuun puolessa välissä kävimme kasvattajan järjestämällä pentuetapaamisella! Ohjelmassa oli piksujen kanssa hengailua sekä pelto- ja metsäjälkeä, sekä hakua halukkaille. Lähdimme toverini Kiian kanssa köröttelemään Seinäjokea kohti. Matka oli pitkä mutta sitäkin nautinnollisempi, kyllä silmä lepää aakeissa laakeissa maisemissa, punaisissa pohjalaistaloissa ja seiväsaidoissa. Minun unelmani. 

Hukkanen jäljellä.

"Vitsit mä olin hyvä!!"

Leicasta tässä ei ole mitään järkeä. No onhan se ihan tyhmää kun jäljen tekijä  seisoo ihan lähettyvillä! Ei se missään Hukassa ollut!

    

Prinsessa ja Puhti

Saavuimme kasvattajalle Nurmoon puoliltapäivin jolloin piksuhengattiin pihalla. Tämän jälkeen lähdimme tallaamaan jälkeä. Jälki on minulle ehkä vähän tylsä laji siinä mielessä, että ensin tallataan puoli tuntia ja koira ajaa sen viidessä minuutissa. Verijäljen yhteydessä on tullut vähän tallottua ja joskus aikaisemminkin, mutta Hukalle en ole koskaan peltojälkeä tehnyt. Olisin tehnyt jäljestä pidemmänkin, mutta namit loppuivat kesken (namijälki nääs aloittelijalle). Hukan kanssa matkalla jäljelle se meni koko ajan nenä ilmassa. Ilmavainukoira siis selvästi. Ensimmäiset metrit menivät luonnollisesti höseltäessä, mutta sitten Hukka tajusi jutun juonen. Nameista noin 90% jäivät jäljelle mutta se nyt ei varsinaisesti ollutkaan tärkeää. Hienosti loppuun asti. 

Metsäjälkeä teki sisaruksista Petteri ja Puhti sekä emä Rica. Hukan lisäksi Leica ja Puhti kokeilivat hakua, Hukan lisäksi Leica osoitti olevansa pätevä hakuilijan alku. Loppu päivä meni piksujen kanssa seurustellessa. Yöksi menimme Petterin omistajan Jennin luokse ja seuraavana päivänä kohti kotia. Kotimatka tuntui kyllä tuskallisen pitkältä ja puuduttavalta, satoi ja festarikansaa oli runsaasti liikkeellä.

Sitten. Saanko esitellä, uuden perheenjäsenemme: Bentley!

Bentley on 2-vuotias, Hukkaa kaksi kuukautta vanhempi kodinvaihtaja. Kuten helmikuussa kirjoitin, borzoi on ollut haaveeni hyvin hyvin pitkään. Näin ilmoituksen perheolosuhteiden vuoksi  kotia etsivästä venakosta Facebookissa ja jäin ihastelemaan sitä. Ei mennyt kuin kymmenen minuuttia kun äitini linkitti saman ilmoituksen jolloin ajattelin, että hitto, miksei! Aikuinen (toivottavasti) järkevä koira. Ei kusipaskarallia, ei teini-iän perseilyjä. Sopivasti erilaiset luonteet etten usko että mitään suurempia kärhämiäkään tulee olemaan. Kävimme katsomassa "Benttiä" 2.7. ja otimme sen muutaman päivän koeajalle. Mutta ei mennyt kauaa kun ilmoitin, että kyllä tämä puikkonokka tänne jää. Pojat tulevat juttuun aivan loistavasti. Bentleyn täytyy vielä tottua siihen, että sillä on kaverina vähän äänekkäämpi tapaus. Eilen kävin pitkän lenkin päätteeksi juoksuttamassa pojat koirapuistossa ja huomasin Hukan jo hieman tajuavan, että kuinka tämmöisen ullakkohauvan kanssa leikitään. Juostaan ja kovaa! Tänään olimme monta tuntia Rajasaaren koirapuistossa. Bentley ei varmaan ole vielä täysin sisäistänyt sitä, että me olemme sen lauma, vaan tuppasi unohtumaan välillä omille teilleen. No, vinttikoira mikä vinttikoira. ;) Bentleylle täytyy vielä tehdä oma esittelysivu ja blogille on uusi otsikkokuva ja nimikin jo tiedossa.

Ensi viikolla lähdemme käymään molempien kanssa vieheellä, katsotaan millainen vietti B:ltä löytyy.

Monitoimi-Hukka.

Sen lisäksi, että Hukka on pelastuskoiraoppilas, tokonaattori, uimari, koirapuistokaveri ja sylikoira, se on myös vinttikoira!

Juu, kuntohan sillä loppui kesken, mutta onhan se nyt pirun rankkaa heti ekalla kerralla juosta pitkää matkaa täysiä tiukkojen kurvien kera. Koska YouTube ei ole ystävä eikä anna linkata videota, klikkaa se auki tästä. 

Kivoja kasoja ja metsähakua.

9.5. raunioilla, teemana "Kivoja kasoja" koska viimeksi kasat olivat kovin jänniä. 
Käytiin edellisenä iltana raunioilla ihan vaan hengailemassa, kiipeilemässä kasoilla ja  syömässä nameja. 

Kivat kasat ovat kirjaimellisesti kivoja kasoja. Megahiiveen kivoja peräänlähtöjä kasoille suoralla palkkauksella. Viimeinen ukko meni piiloon asti jonka jälkeen päästin Hukan perään. Tässä taas huomattin, että nenä on kunnossa helpoista ukoista huolimatta, ettei se etsi vain silmiensä varassa. Hukka meni maalimiehen ohi, kiipesi sen vierestä kasan korkeammalle kohdalle ja otti hajun ilmasta. Aika taitava tyyppi, vaikka itse sanonkin.


16.5. oltiin taas metsähaun parissa. Metsän uumenissa oli neljä valmista ukkoa, jotka käyttivät tarvittaessa ääntä (taputus). Pari ensimmäistä lähetystä meni niin päin pöpelikköä kuin voi mennä. Herra Makaroni jäi hengailemaan ja jolkottelemaan aivan jonnekin muualle minne piti. Ei kun uudestaan. Oikeastaan jokaiselle ukolle lähettäminen meni uusiksi. Kaksi viimeistä ukkoa käyttivät ääniapua jolloin oli aivan toinen meininki. 

Nyt täytyy panostaa tuohon suoraan lähettämiseen ja siihen, että ukko on nimenomaan siellä minne lähetetään. Herra Makaroni menee todella helposti spagetille, keskittyminen herpaantuu... No, hyvä siitä tulee, ei tässä kiirettä ole.

Extra-purnaus, kiesus tätä punkkien määrää! Oikeasti kuvittelin, että punkit ovat enemmän pienempien kyläpahaisten kuin taajama-alueiden ongelma. Mutta ei, Helsingissä niitä riittää. Aivan jumalattomasti! Porvoossa asuessamme Hukasta ei löytynyt ainuttakaan punkkia, Helsingissä punkkeja on ollut pelkästään päässä jo varmaan lähemmäs kymmenen. Kaikki vajaan viikon sisällä. Tiistaina läväytin myrkyt niskaan, nyt odotellaan että leviäisi joka paikkaan ja katsotaan, auttaako. Hyrr.

Hakumetsällä

Edellinen metsähaku meillä on ollut syyskuussa, joten otimme helpomman puoleisia pistoja. Kaksi ensimmäistä ukkoa näyttäytyivät, kolmas oli valmiiksi piilossa ja neljäs käytti ääntä (taputus). Kaksi ensimmäistä ukkoa näyttäytyivät piilostaan, koira käännettiin pois ja ukot menivät vähän matkan päähän toiseen piiloon. Näiden ukkojen perään lähdettiin kuin tykin suusta, intopinkeänä ja täynnä riemua. Molemmat ukot löytyivät ilmaisun kera. Kolmas ukko löytyi myös hienosti, mutta Hukka ei ehkä ollut täysin varma siitä, että oliko ukko sielä, kun sepäs ei näyttäytynytkään. Tähän lähdetään nyt hakemaan varmuutta. Vielä ei ole aika tyhjille piiloille. Viimeinen ukko antoi äänen ja se löytyi varmasti ja iloisesti. Neljä ukkoa, neljä ilmaisua, olen erittäin tyytyväinen melkein kahdeksan kuukauden metsähakutauon jälkeen. 

Kokonaisuudessaan treeneistä jäi hyvä mieli ja sain paljon vinkkejä maalimiehenä olemiseen sekä koiran lähettämiseen. Lähetettäessä koiran tulisi olla suorana, joka on kyllä hieman vaikeahkoa tuon kokoisen koiran kanssa joka on oikea Herra Makaroni. Pari kolme askelta eteen päin lähetystilanteessa pitäisi saada koiran suoraksi. 
Maalimiehenä olen ollut viimeksi vähänkin aktiivisemmin  varmaan kymmenisen vuotta sitten, joten paljon opittavaa ja muisteltavaa on. Onneksi joka kerta oppii lisää. Jos ei ole koskaan ollut maalimiehenä voisi kuvitella sen olevan helppoa. Mutta se vasta vaikeaa onkin! Tulee hirveä pläjäys infoa kuinka toimia, matkalla piiloon puolet unohtuu ja sitten taas ennen koiran lähettämistä palaavat mieleen, unohtuvat taas ja sitä rataa. No, kukaan ei ole seppä syntyessään ja siksi me tässä ryhmässä olemmekin, harjoittelemassa toimimaan oikein.

Ensi kerralla raunioilla, odotuksena reippaampi koira mitä edellisellä rauniokerralla sekä varmempaa ja rohkeampaa kasoilla liikkumista.