sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kuulumisia, pitkästä aikaa!

Vähän on tämä blogin kirjoittaminen nyt jäänyt vähemmällä viimeisen kuukauden aikana. Hengissä täällä kuitenkin ollaan, ja kasvettu aivan tajuttomasti!

Viime torstaina Hukka täytti 16 viikkoa jolloin käytiin eläinlääkärissä rokotuksissa. Kehuttiin oikein reippaaksi ja hyväkuntoiseksi pojaksi. Muutama viikko aikaisemmin käytiin taas tervehtimässä Leica-veljeä Pirkkalassa. :) Pojilla oli mahdottoman hauskaa, tosin taisin olla itse enemmän innoissani reissusta kuin Hukka. Olihan meillä hauskaa kera koirien, roskaruuan ja sipsien. Ne kuuluisat sipsi-picardibileet.










Meillä oli tarkoitus lähteä mukaan 12-13.11. järjestettävään pentunäyttelyyn Helsinkiin, mutta hoksattuani ykkösryhmän olevan sunnuntaina 13. päivä, joka sattuu olemaan isänpäivä. Isänpäivät on melkoisen mahdottomia saada vapaaksi töistä. :/ Ehkäpä suuntaamme sitten ensi kevään näyttelyihin. :)

Muutamina aamuina (aamuvirkkuja kun olemme) ollaan tottisteltu läheisellä hiekkakentällä ja on mennyt todella hienosti! Välillä tuntuu siltä, että mahtaako Hukka olla picardi ollenkaan. Se on tavattoman ahne, ja seisoo ruuan vuoksi vaikka päällään, se on aina enemmän tai vähemmän yhteistyöhaluinen ja välillä jopa tuntuu siltä, että sillä on jonkin verran miellyttämishalua. Ruokamoottori on toiminu takuuvarmasti, toivottavasti saadaan tästä pidettyä kiinni. Hakua otettiin tänään ensimmäistä kertaa. Hukan "kummitäti", eli hyvin hyvin pitkäaikainen ystäväni Pia herkkujen kanssa piiloon ja Pikku-Hukka perään "ukko"-taikasanan saattelemana. Äitini on lupautunut meidän koulutusohjaajaksi haun ja jäljen kanssa, odotan innolla minkälaisia treenihetkiä on tulossa. 


Sisäsiisteyskin on ollut jo useamman viikon hienosti kondiksessa. Silloin tällöin yksinollessaan on sattunut pissavahinko, muuten uskaltaisin väittää, että tämä on kohta sisäsiisti. Huh. Tosin eteisen kammottava hirvittävä koripöytä on saanut kyytiä. Hyvä poika, tuhoa se pois silmistäni. ;)








sunnuntai 28. elokuuta 2011

Höristreffit

Eilen Hukan veli Leica (Lieskakintun Rytmihäiriö) kävi kylässä omistajiensa Miran ja Jonnan kanssa. Pojilla oli mahdottoman hauskaa, niin kuin myös omistajilla. Koirat riehuivat niin metsässä kuin myös sisätiloissa, söivät käpyjä ja mutaa sekä kitkivät kasveja. Kävimme myös autolla pyörähtämässä keskustassa koirat takakontissa. Leica oli jo tottunut autossa matkustaja kun Hukka taas on matkustanut vasta muutaman kerran ja piti myös sen mukaista meteliä.

Eilen oli Hukan matokuurin viimeinen päivä ja tulihan niitä suolikaisiakin nähtyä. Keskiviikkona mennäänkin jo ensimmäisiin rokotuksiin. Näin ne lapset vaan kasvaa... 

Nyt antaa eilisen kuvasadon puhua puolestaan. Kuvat on ottanut Leican omistaja Mira Kuhlman. :)

Catch me if you can!





Digga tunnah!



Kumpi on kumpi?

Ei tullut päättömästä picardista maitua...

Niskalenkki!

Leica suklaasilmä

Uinahtaa...

Blink!


Veljekset uinumassa. ♥




Läjä



torstai 18. elokuuta 2011

City picardi!

Hukka täytti tänään 10 viikkoa, ja sen kunniaksi kävimme bussilla kaupungissa pällistelemässä. Ensimmäinen bussimatka sujui hieman levottomasti, Hukka pyöri ja hyöri bussissa sekä piipitti "piip piip pelottava bussi!". Itse yritin huokailla ja haukotella, jotta Hukkakin rauhottuisi. Vartin bussimatkan jälkeen olimme keskustassa, josta jatkoimme matkaa Runebergin puistoon, tutummin Runkkupuistoon. Kävimme myös Faunataressa ihmettelemässä, sekä eläinlääkärissä vaa'alla. Hukalla plakkarissa 7,8 kg. :)


Näimme paljon ihmisiä sekä koiriakin. Englanninbulldog oli pelottava, siitä ei päästy mihinkään. Sen sijaan bichon frisé oli aivan valloittava, sen kanssa olisi voinut painia enemmänkin. Monenlaisia ihmisiäkin moikkasimme. Niin mukavia ihmisiä kuin puistojuoppojakin. Tosin juoppoja emme tarkoituksella morjestaneet. Kai Hukan ulkonäkö vetää niitäkin puoleensa. :D Päivän sanotuin lause taisi olla "Voi kuinka ihana, ja mitkä korvat!".

City picardi coolina bussipysäkillä.
 Pari päivää sitten kävimme äitini luona. Hukka sai painia vuotiaan slovakiancuvac Tuhkiksen kanssa (Stubbenin Tuhkimo) ja ne tulivatkin loistavasti toimeen keskenään! Nani taas pysyi suosiolla kauempana nyrpistellen nenäänsä. Nani näytti valtavalta, en ole varmaan ikinä nähnyt sitä niin tajuttomassa karvassa!


Sitten vielä pieni kuvasarja kanervalapsesta. :)



Kamera?

Sinisilmäpicardi. Saa nähdä tummeneeko vielä.

maanantai 8. elokuuta 2011

Mäykkyjä, autoja ja pantasuunnitteluja.

Eilen käväisimme kaverini Reikun luona Askolassa tervehtimässä pelastusnakkeja, eli mäyräkoirat Ara ja Jere. Menomatka sujui äitini sylissä itse ollessani ratin takana, mutta paluumatkalla mentiinkin yksin takakontissa. Pari minuuttia kunnes nukahti tyytyväisenä.

Kameraa en Askolaan muistanut ottaa mukaan, mutta Hukka tuntui viihtyvän mäykkyjen kanssa. Mitä nyt Ara, törkyinen vanha setä yritti astua Hukkaa. ;) Lisäksi kävimme sisällä tervehtimässä Mirri-kissaa, josta Hukka ei pahemmin piitannut. 

Viikko on alkanut oikein mukavasti! Hukka on rohkaistunut huomattavasti ja vähän aikaa sitten ilmennyt stoppailu lenkeillä on vähentynyt selvästi. Metsässä ollessaan vapaana Hukka uskaltaa tutkia ympäristöä enemmän. 
Ollaan harjoiteltu yksinoloa, joka on mennyt todella hienosti. Lauantaina Hukka oli noin 1½ tuntia yksin ollessani töissä. Kun Arsi tuli sillä aikaa kotiin, oli Hukka kuulemma ollut hiljaa, eikä tuhojakaan oltu tehty. :)
Toinen asia mitä ollaan harjoiteltu kovasti, on luoksetulo. Taikasana "täällä" saa Hukan juoksemaan iloisesti luokse, eikä kertaakaan ole pettänyt. 
Hukka on niin perso ruualle, että ruualla sen saisi tekemään vaikka mitä. Toivottavasti ruokamoottori ei hiivu tulevaisuudessa. ;) Ajattelinkin, että voisi jossain vaiheessa ottaa ensimmäisen hakuharjoituksenkin.

Ollaan myös tutustuttu erilaisiin ihmisiin. Täällä ympäristössä asuu paljon eläimistä tykkääviä ihmisiä, etenkin samassa taloyhtiössä monet ovat halunneet rapsuttaa Hukkaa, niin aikuiset kuin lapsetkin joka on hieno juttu.

Edellisessä postauksessa hehkuttamani DesingDogin sivuja tutkiessani sain kuningasidean joka on pakko toteuttaa heti kun vain mahdollista! Ja kunhan saan jotenkin arvioitua pantaan mitat niin, että panta kävisi Hukalle aikuisiällä täydellisesti.


Nyt taas lisää kuvia tältä päivältä:


Käpyjahdissa



Hukka haukkui sientä. :D

Ja TAAS monttu auki?!

Qui, moi?