sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Tyhmä, laiska ja saamaton.

Otsikko kuvaa osuvasti päivitystahtiani. Ai ai ai. Saisiko sitä itseään niskasta kiinni tämän suhteen? Okei, moneen otteeseen olen kirjautunut Bloggeriin ja ollut aikeissani tehdä uuden päivityksen, mutta sitten on tullut aina jotain tärkeämpää ja "tärkeämpää" tekemistä. 


Niin paljon on tapahtunut, etten edes tiedä mistä aloittaisin. Parhaillaan Hukka vetelee hirsiä olohuoneen lattialla. Tänään on ollut vauhdikas päivä. Aamulla kahdeksalta lähdimme lenkille kamera kaulassa roikkuen. Kiertelimme lenkkipolkuja ja Tuomarinkylän peltoja reippaat kaksi tuntia. Kotimatkalla törmäsimme jo aikaisemmin lenkillä kohtaamaani Itävallan tuonti Kimiin (Quim de la Vallee du Mouton) jonka kanssa Hukka pääsi vielä puistoilemaan. Iltapäivällä menimme vielä uudestaan puistoon spk Cherin kanssa. Helsinkiin muuton jälkeen koirapuistoilut ovat lisääntyneet huomattavasti, täällä on puistoissa melkein aina koiria toisin kuin Porvoossa. 

Hukka on puistoillut myös picardiseurassa. Naapurikaupunginosissa asustavat Hukan veli Tappi sekä setä Sparrow, joiden kanssa olemme käyneet muutaman kerran puistossa. Myös Kimi oli viimeisimmässä miitissä mukana. Melkoinen sattuma, että tässä asuu parin kilometrin säteellä Hukka mukaanlukien neljä picardia!

Kuinka tätä nahkanappinenähapsuhörökorva-nassua voisi vastustaa? Tästä tatuointi!

Näyttelyt ovat nyt pitkällä tauolla. Katsotaan sitten uudestaan, kun mittarissa on 2+ vuotta. Nyt keskitymme muihin koiruuksiin. Olemme aloittaneet pyöräilyn, joka on osoittautunut oikein mukavaksi liikuntamuodoksi! Ensimmäisellä pyörälenkillä olimme nenällämme lenkkipolulla, kun Hukka keksi maasta niin iiiiihanan hajun! Tästä lähin pyöräiltäessä on käytetty kuonopantaa ihan vain suosiolla. Omistajalla on tietenkin tunnollisesti kypärä päässä. Jännää, kuinka vanhemmiten tulee järkeä päähän ja turvallisuus ja mukavuus menevät ulkonäön edelle. 

Tällä hetkellä jonottelemme HSKH:n pelastuskoiraryhmään. Jonon ei pitäisi olla hirvittävän pitkä, mutta silti välillä meinaa omistajalta kärsivällisyys loppua. Minä ja koirani tahdomme tehdä sitä mistä tykkäämme ja mitä tahdomme tehdä! Kun koiralla on tuollainen halu tehdä töitä, niin ei sitä haaskatakaan viitsi. Kärsimättömänä kurkkaan sähköpostiini monta kertaa päivässä, että jospa sinne olisi tupsahtanut ilmoitus vapautuneesta paikasta. 

Onkohan ensi vuosi ostosten kannalta rauhallisempi? Ei tähän voi sanoa kuin että ei kiesus. Mutta hei huomaatteko, että elokuussa en ole ostanut MITÄÄN?! En yhtään mitään! Vähän aikaa sitten mietin, että vuokranmaksun, auton kulujen, sapuskojen, laskujen ja Hukan ruokien jälkeen kuukaudessa pitäisi jäädä muihin turhuuksiin yli 500 euroa. Viime viikolla rupesin miettimään, etä mihin se 500 euroa katoaa aina joka kuukausi. Tässä sen taitaa nähdä. :D Ehkä sitä voisi vähän ryhdistäytyä ja ruveta oikeasti säästämään, kun oikeasti siihen olisi varaakin. Tämän hetken säästöt menee valtaosin autokoulun kakkovaiheeseen. 
Mutta ei hätää, kohta on joulukuu, tuo veronpalautusten ihmeellinen aika! Tämän vuoden palautukset menevät todelliseen hyötykäyttöön, Hukka menee terveystutkimuksiin! Silmät, lonkat, kyynärät ja polvet. Lonkkakuvista näkee alaselän muutokset melko helposti mikäli sellaisia löytyy. Selän taidan kuvauttaa virallisena Hukan täytettyä kaksi vuotta. Peukkuvarpaat pystyyn, ettei sieltä löydy mitään epämiellyttäviä yllätyksiä.


Tammikuu
Koiranruoka Jahti&Vahti 2x15 kg 58,20 €
Tampere KV ilmoittautuminen 29,50 €
Yhteensä 87,70 €

Helmikuu
Kevythäkki 70 €
Korvanputsausaine 12 €
Solmulelu 60 cm 6 €
Tottistalutin 10 €
Noutokapula 6 €
Maksanamit 400g 0 €, tilaajalahja
Kuonopanta 24,90 €
Pakastelihasatsi 22 €
Canikur 15 €
Axilur x2 26 €
Vaasa KV ilmoittautuminen 36 €
Match Show ilmoittautuminen 8 €
Vakuutus 74,90 € 
Yhteensä 310,80 € 

Maaliskuu
Jauheliha 10 kg 16 €
Lihainen rasva 4,5 kg 7,50 €
Hevosjauheliha 5 kg 14,50 € 
Jahti & Vahti kana ja riisi 15 kg 30 €
Jahti & Vahti Extra energia 15 kg 31 €
Pig bone 3,50 €
Eläinlääkäri 62 €
Yhteensä 164,50 €

Huhtikuu
Y-valjaat 23,50 €
Jälkiliina 12,90 €
Narupallo 2,90 €
Helsinki KR ilmoittautuminen 39,50 €
Match Show ilmoittautuminen 6 €
Kolmen lelun satsi 10 €
Snake 25 €
Yhteensä 119,80 €

Toukokuu
Namipussi 8 €
Peti 31 €
Mäntsälä KR ilmoittautuminen 33,60 €
Jauheliha 10 kg 16 €
Kalkkunan jauheliha 5 kg 12 €
Lohijauheliha 10 kg 14 €
Hevosen luut 5 kg 8 €
Naudan maha 5 kg 8 €
Merilevä 7€
Exspot 41 €
Yhteensä 178,60 €

Kesäkuu
Jahti&Vahti Extra energia 15 kg 31 €
Puolikurkkari 19,90 €
Easy Green 19,90 €
Yhteensä 70,80 €

Heinäkuu
Porvoo KR ilmoittautuminen 33,60 €
Tilauspanta 32 €
Kongi 17,90 €
Kuivattuja herkkuja 10 €
Lohiöljy 6 €
Merilevä 7 €
Kuivattu keuhko 4,50 €
Kuivattu kivipiira 5,50 €
Yhteenä 116,90 €

Elokuu
-

Syyskuu
Kennelrehun tilaus 62 €
Murren murkina 12 €
Murren Murkina 38 €
Murren Murkina 32 €
Findogs 72 €
Rokotus 62 €
Yhteensä 278 €

Lokakuu
Murren murkina 15 €
F-animal 28 €
FB:n koirakirppariryhmistä 33 €
Vakuutus 81 €
Yhteensä 157 €