Olen Nea, Porvoossa syntynyt ja nykyään Helsinkiläistynyt nuori nainen. Edustan ylpeästi vuotta 1991 ja pohjalais-karjalaisia sukujuuriani. Asun Koillis-Helsingissä pienen perheeni kanssa, johon kuuluu avomieheni, picardienpaimenkoira Hukka, venäjänvinttikoira Bentley sekä neljän undulaatin pikkuparvi.
Neitimäisestä ulkokuoresta huolimatta sisälläni asustaa äijämäisestä toiminnasta nauttiva ihminen. Oikeastaan en ole koskaan ollut mitenkään girly girl korkokengissä (vaikka niitä käytänkin), vaan tykkään fyysisistä töistä ja toiminnasta. Olen varmaan aina ollut se kaveriporukan viimeinen joka valittaa kylmyydestä, märistä kengistä tai rakosta kantapäässä. Haaveissani on käydä armeija, mutta saa nähdä tuleeko sinne asti koirien vuoksi koskaan lähdettyä. Aloitan opiskelut LVI-asentajaksi elokuussa 2013. Minua ehkä parhaiten kuvaisi kuvailu "eläinhöperö asennelikka höystettynä ylliherkkyydellä ja äijäasenteella". Yep, that's me.
Varhaiseen koirakokemukseeni on kuulunut mummon ja faarin australianterrieri Ville, kummien schipperke Kapu sekä meille ystävänpäivänä -99 muuttanut parsonrussellinterrieri Flip.
FI KVA-L Fessys Highlander, tutummin siis Flip tai Hipi. Flip oli monen lajin koira. Keinoluolilla käytiin käyttövalioksi asti. Valioitumisen jälkeen Flipistä tuli pelastuskoiran alku. Useimmat eivät uskoneet, että tuosta itsepäisestä terrierin turjakkeesta saisi oivallisen pelastuskoiran. Sitä kutsuttiin leikkisästi kissaksi. Mutta ruokamoottorilla käyvästä terrieristä tuli aivan loistava pelastuskoira, häly-ryhmään saakka. Rakastettava sähköjänis jonka kruunasi terrierimäinen temperamentti ja itsepäisyys.
Flipillä todettiin 2006 erityisesti saksanpaimenkoirilla esiintyvä sakralisaatio. Flipin kanssa elettiin välillä kipulääkkeillä, mutta muuten täysin normaalia elämää.
Lopulta nitrovaari alkoi hieman dementoitua, ja lisäksi sakralisaatio alkoi taas oireilla. Loppujen lopuksi parsonivaari oli niin kipeä, jolloin tiedettiin että oli aika päästä Flip menemään. 27.5.2010 Flipin matka kanssamme päättyi siinä missä se oli alkanutkin, sylissä.
Toukokuussa 2008 meille muutti 7-viikkoinen belgianpaimenkoira groenendael Willicon Waha Nui, kutsumanimeltään Nani. Itse olin jo pitkään toivonut salaa, että perheeseemme belgi tulisi. Ja kuinka ollakkaan, äitini ystävä pelastuskoiraporukasta teetti grontullaan pennut. Voi sitä riemua, kun asiasta kuulin!
Nanista kaavailtiin Flipin tapaan pelastuskoiraa, mutta neidin hermorakenteelle hommat olivat aivan liikaa. Nanin mielestä varmasti parasta on juokseminen sekä loikoilu omien ihmistensä välissä. Nanin kanssa on jäljestetty sekä metsässä että verijäljellä. Nani luonnetestattiin syksyllä 2011 tuloksella -1.
Kai tähän tiimin karvaisiin jäseniin voi myös laskea äitini aviomiehen slovakiancuvacit. Äitini mies kasvattaa rotua, ja heillä asustaakin Nanin lisäksi 27.7.2010 syntynyt erittäin lupaava narttu Stubbenin Tuhkimo. Cuvaceihin kuuluu myös maalla eläkepäiviään viettävät Depro ja Bianca sekä iloinen neitokainen Tirri.
