lauantai 31. maaliskuuta 2012

Hei hei hygrooma!

Edellisestä postauksesta on taas vierähtänyt vähän liikaakin aikaa. Tällä hetkellä takanani sohvalla tuhisee kuolemanväsynyt teinihörökorva. Lähdimme kotoa siinä yhdeksän jälkeen ja kotona olimme taas hieman ennen kahtatoista. Koirapuistoilu teki tehtävänsä, Hukka on jossain kaukana höyhensaarilla.


Edellisessä postauksessa mainitsin Vantaan mätsäristä johon olimme maaliskuun alusta matkalla. Mätsäreissä meni oikein mukavasti, Hukka nappasi itselleen sinisen nauhan ja oli lopulta isojen pentujen SIN3! Ei pahemmin. Tuomari kehui Hukkaa suureksi mutta mittasuhteiltaan erinomaiseksi, tosin melkoisesti kauhovaksi pennuksi. Tottahan tuo, kuten alla olevasta kuvasta saattaa huomata. Ai hiukanko kierossa ollan?




Vähän päälle viikko sitten sanoimme hei hei hygroomalle! Oli jo aikakin, olihan se päässyt jo kananmunan kokoiseksi kasvamaan. Patti puhkaistiin, sieltä valutettiin verensekaista mönjää ja sisälle laitettiin kortisonia. Nyt kasvattelemme kyynärän karvoja takaisin ja koitetaan katsoa ettei loikoilla kovalla lattialla. Jostain syystä Hukka nukkuu mielummin kovalla lattialla, vaikka sillä on kaksi omaa petiä + sohva käytössä. 


Meillä myös nuhailtiin vähän yli viikon verran. Räkä valui, Hukka aivasteli ja pärski pitkin viikkoa. Oireita ei ole ollut nyt viikkoon, onneksi. Öisin oli mukava herätä Hukan aivasteluun ja löytää aamulla kivoja räkämiinoja lattioilta ja huonekaluista.


Tasan kaksi viikkoa Vaasan näyttelykoitokseen! Hiukan jännittää että tuleeko kehässä olemisesta yhtään mitään, kun on lauma sisaruksia paikalla. Toivottavasti kaikki menee hyvin.


Lopuksi vielä maaliskuun menoerä!


Tammikuu

Koiranruoka Jahti&Vahti 2x15 kg 58,20 €
Tampere KV ilmoittautuminen 29,50 €
Yhteensä 87,70 €


Helmikuu
Kevythäkki 70 €
Korvanputsausaine 12 €
Solmulelu 60 cm 6 €
Tottistalutin 10 €
Noutokapula 6 €
Maksanamit 400g 0 €, tilaajalahja
Kuonopanta 24,90 €
Pakastelihasatsi 22 €
Canikur 15 €
Axilur x2 26 €
Vaasa KV ilmoittautuminen 36 €
Match Show ilmoittautuminen 8 €
Vakuutus 74,90 € 
Yhteensä 310,80 € 


Maaliskuu
Jauheliha 10 kg 16 €
Lihainen rasva 4,5 kg 7,50 €
Hevosjauheliha 5 kg 14,50 € 
Jahti & Vahti kana ja riisi 15 kg 30 €
Jahti & Vahti Extra energia 15 kg 31 €
Pig bone 3,50 €
Eläinlääkäri 62 €
Yhteensä 164,50 €


Moi, oon Hukka, ja oon varakkaan ihmisen koira! :)

1 kommentti:

  1. Moikka! Koirallani on hygrooma ja kysyisin näin vuosia postauksesi jälkeen, lähtikö teidän hygrooma tuolla hoidolla? Meidän lääkäri kun ei suositellut punktoimista vaan sanoi patin häviävän itsestään pehmustamisella. Vähän epäilyttää. Moni sanoo myös, että hygroomat helposti uusivat tyhjennyksestä huolimatta. Miten teillä kävi?

    VastaaPoista