Hukka hukassa raunioilla.

Siis aivan totaalisen hukassa. :D Kieltämättä minulla oli odotukseni, kun ollaan kerran aikaisemmin oltu raunioilla jolloin meni todella hienosti ilmaisua myöten. 

No, ensinnäkin emäntää jännitti jo monta monta tuntia ennen treenejä. Tälläistä jännitystä oli aikoinaan ennen ratsastustunteja. Ehkä tämä tästä helpottuu kun treenikertoja tulee enemmän. 

Piilojen oli tarkoitus olla helppoja, mutta olivat sitten kuitenkin kaikki liian vaikeita. Jo ensimmäisen ukon aikana Hukalta selvästi laski itsetunto ja se kuuluisa halu tehdä töitä, mikä sillä yleensä on. Rauniorata oli Hukalle uusi paikka ja selvästi liian jännittävä, ihmeellinen ja mielenkiintoinen. Se oli selvästi epävarma alustasta ja ympäristöstä. Hukka on normaalisti ukon löytäessään aivan hipihipijeejeebileet, mutta tällä kertaa se oli lähdössä maalimiehen luota heti pois. Tuulikin pyöri ihan kiitettävästi. Siitä tuli enemmänkin haahuileva tutkimusmatkailu. Lapuan raunioillahan me kävimme ensin koirakko kerrallaan kävelemässä raunioilla ennen kuin otettiin pistoja. Lopuksi otimme yhden pakenevan ukon josta suora palkkaus ja leikkiä jotta saatiin taas hyvä mieli koiralle. 

Lopuksi kävimme vielä läpi, että mitä tehtiin minkäkin koiran kanssa. Yhteistuumin olimme sitä mieltä, että kasat olivat selvästi liian jännittäviä ja että kannattaa tulla raunioille ihan vain kiipeilemään ja ihmettelemään herkkujen kera. Kuulemma ensi kerralla ei välttämättä kannattaisi ottaa ilmaisua, tosin olen itse tuosta hieman eri mieltä. Ensi kerralla on tiedossa metsähakua ja Hukan kaikki treenit nyt rakennusetsintää, tätä rauniota ja Lapuaa lukuunottamatta metsässä, jossa kaikki on toiminut aina hienosti. Hukka kuitenkin osaa ilmaista, se tekee sen hyvin, se ei ole sille hankalaa tai väkinäistä, se tietää että se kuuluu asiaan ja että ukkoja kannattaa etsiä. Katsotaan sitten ensi kerralla, mitä lähdetään tekemään.

Dippadappaduii tässä hengaillaan.

Ukko pakenee!!!

Kuono pystyyn ja kohti uusia seikkailuja!